Joulukuussa 2014 päätimme lähteä reissuun...
ja aloitimme pikku hiljaa matkavalmistelut. Nyt matkaan on aikaa kolme kuukautta, töitä on jäljellä kuusi viikkoa ja kodittomia olemme viiden viikon päästä. Jännitys lisääntyy viikkojen huvetessa.
Haluamme jättää suunnittelun mahdollisimman vähälle...
mutta olemme kuulleet, että jotkin käytännön järjestelyt ja asioihin perehtyminen helpottavat matkalle lähtöä. Irtisanoutumiset töistä on hoidettu, vuokraisännälle on ilmoitettu vuokrasuhteen päättämisestä, suurimmasta osasta tavaroita on hankkiuduttu eroon, viisumihakemukset on vetämässä ja vakuutusasioiden selvittely sekä läksiäisjuhlien suunnittelu ovat käynnissä. Ollaan luettu Madventuresin Kansainvälisen seikkailijan opas. Mitä muuta sitä vielä pitää?
Tavaroista luopuminen...
on ollut suhteellisen helppoa, sillä tiiviissä asumisessa ja Annan ehtymättömässä järjestelyinnossa ja pedanttiudessa on se iloinen puoli, ettei kotimme ole päässyt täyttymään ääriään myöten. Viimeisen vuoden aikana hankinnat ovat olleet entistä tiukemmassa syynissä. Tarpeettomiksi osoittautuneita tavaroita on myyty tai lahjoitettu niitä enemmän tarvitseville. Jäljellä on vielä muutama huonekalut. Rakkaimmat muistot ja harrastusvälineet sekä pienen määrän vaatteita saamme varastoitua sukulaisten luokse - kiitos ja anteeksi!
Uusien tavaroiden hankinta...
on sen sijaan ollut (todella) vaikeaa. Suurin osa ajasta onkin mennyt toimivien varusteiden etsintään. Meille toimiva tarkoittaa kompromissia keveyden, kestävyyden, ekologisuuden sekä kustannusten välillä. Kaikki pakataan rinkkoihin - majoitusvarusteet (teltta, makuupussit ja -alustat), ruokailutarpeet ja ruoanvalmistusvälineet ja tietenkin vaatteet erilaisiin sääolosuhteisiin. Etenkin Pacific Crest Trailia (PCT) varten on tarkoin harkittava, mitä selässään kantaa.
Luulimme, että meillä on suurin osa varusteista valmiina. Ja onkin. On vain käynyt ilmi, että meidän toimiville varusteille on olemassa lukemattomia, lähinnä kevyempiä, vaihtoehtoja. Ja keveys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista varusteissa, joita on tarkoitus kantaa selässä 4300 kilometrin vaelluksen. Olimme toki kiinnittäneet huomiota varusteidemme painoon aiemminkin, mutta perehdyttyämme asiaan syvemmin, on käynyt selväksi, etteivät ne (mm. teltta ja rinkat) ole lähellekään kevyimmästä päästä. Tähän mennessä olemme keskittyneet lähinnä ruoanvalmistusvälineitä, telttaa, makuupusseja, rinkkoja sekä kenkiä koskeviin hankintoihin.
Helppoa hankintapäätösten tekeminen ei ole ollut. Mutta jossain vaiheessa niitä on vain tehtävä.
Näistä teemoista ja toivottavasti myös etukäteisfiilistelyistä kirjoittelemme tarkemmin tulevissa blogikirjoituksissa.
Unelmien toteuttaminen -
Kotiin jääminen on ainoa asia, jota tulisimme vanhana katumaan, joten juuri tämän unelman toteuttaminen tuntuu erityisen hienolta. Samalla tuntuu, että tämä on vaikuttanut myös lähimmäisten ajatuksiin toteuttaa omia unelmiaan. Epärealistinen olo; ei vielä täysin sisäistä mitä on tekemässä, mutta olo on vapautunut ja innostunut. Mahtavaa olla näin innostunut! Tähän vuodenaikaan! Nyt tuntuu, että miten vaikeaa tällaisten päätösten tekeminen muka on? Ihan helppoa, kunhan päättää. Toisaalta nyt, kun on omat päätökset tehty, hätkähtää vähän aina, kun tajuaa muille kertoessaan, että tämä on iso juttu.
Liikkeellä tarpeeton karsiutuu kyydistä -
Reissumieli istuu hyvin minimalismiin. Tästä pariskunnasta varsinkin Anna suorastaan himoitsee tavaratonta elämää! Ja on se tarttunut myös Tuomaaseen!
Tuomakselle matka toimii myös kokeena. Ympäröivän yhteiskunnan materiapainotteisuus on herättänyt ajattelemaan. Mikä todellisuudessa on merkityksellistä? On tosiasia, että olen pitkään ollut tottunut tähän pyörään. Nyt aikomus on ottaa edes jonkinmittainen askel toiseen suuntaan ja pyrkiä irroittautumaan siitä. Katsoa, miten paljon vähemmällä voi saada niin paljon enemmän. Vai voiko edes?
Anna mieltyi jo lapsena elämään rajallisen tavaramäärän kanssa. Liekö oman huoneen vähäinen tavaramäärä ollut vastapainoa pula-aikana syntyneiden vanhempien keräämälle tavarapaljoudelle? Nuorena aikuisena elin puolestaan siinä ymmärryksessä, että ihmisen elämän tärkeä osa ja tarkoitus on ostaa tavaraa. Kai se oli se, kun sai vihdoin itsenäisyyttä ja oman kodin, niin aikuisuutta piti kokea ostamalla tavaroita ja vaatteita? Nyt, päälle kolmikymppisenä koen palanneeni perusluonteeni pariin parikymppisenä alkaneen harha-askeleen jälkeen. Nyt koen olevani jälleen enemmän itseni, kuluttaessani vähemmän. Tavarat vievät energiaa ja vapautta, sekä henkisesti että fyysisesti. Olen iloinen ja vapaa näin. Kai vain välttämättömien tavaroiden omistaminen konkretisoi omalla tavallaan, ettei ole mitään menetettävää. Ja se on minusta vapauttavaa. Turvallisuuden tunne ei tule tavaroista, vaan vapaudesta ja siitä, että vierellä on rakkain ihminen.
Maisemien vaihtuminen on mieluisaa -
Maisemien vaihtuessa mieli pysyy virkeänä, ajatukset empaattisina ja muutos on konkreettisesti jatkuvaa. Muutos on mahdollisuus, mutta myös välttämättömyys. Toki tuttu on turvallisempi vaihtoehto - vähän kuin villasukat: lämmintä ja pehmeää, mutta tuskin kovin yllätyksellistä. Siispä jätämme jalkamme paljaiksi. Välillä voi osua varvas kiveen tai tikku jalkapohjaan. Osukoon.
Olemme valmiita luopumaan paljosta ja tekemään paljon sen eteen, että voimme kokeilla elää toisin kuin on totuttu. Paikalleen jääminen ja asunnon ostaminen on mahdollista myöhemminkin. Jos asunto jää hankkimatta, kaduttaa se vähemmän, kuin jos nyt jäisi paikalleen odottamaan seuraavaa lomaa ja mahdollisuutta nähdä maailmaa.
Ei tietoa matkan päättymisestä -
Ajallisesti ennaltamääritelty matka johtaa kokemuksemme mukaan etukäteissuunnitteluun. Nyt taskussa on vain menoliput ja päässä avoimet ajatukset.
"Miksi matkalle?" kuvina täällä.
