Majavaosavaltion puiset esteet

Oregoniin saapuminen oli varmasti yksi vaelluksen kohokohtia. Sierra Nevada -vuoristo ja Kalifornian pohjoisosat olivat vaatineet veronsa. Toki maisemat olivat olleet häikäiseviä ja aina tasaisin väliajoin muistuttivat siitä miksi täällä ollaan.

Oregonin piti olla ”läpihuutojuttu”, todella helppo, maasto tasaista, kahden viikon puistovalssi. Odotukset uuden osavaltion suhteen olivat korkealla.

Heti alkuun kuitenkin kohtasimme metsäpalojen ja myrskyn tuhoja. Yhdelle 80km osuudelle laskimme 905 kaatunutta puunrunkoa. Kyllä, ne laskettiin, osin tilastomielessä, osin ajankuluksi. Osavaltion nimestä huolimatta, yhtään majavan kaatamaa puuta emme nähneet.

Anna oli niin väsynyt päästessämme Crater Lakelle, ettei olisi henkisesti kestänyt enää yhtäkään kaatunutta puuta polulla. Onneksi loppuivat. 

Oregon tarjoili myös hermoja raastavia, mutta kauniita, laavakivikenttiä, joiden läpi vaeltaminen vaati miltei yhtä pitkää pinnaa kuin kaatuneet puut. Oregon oli meille ennen kaikkea henkisesti raskas.

Oregonin kruunasi PCT-päivät Columbiajoen rannalla sijaitsevassa Cascade Locksin kylässä (kuvassa oikealla).

Moni vaeltaja suunnittelee oman patikkansa siten, että joko osuu tapahtuman aikaan Cascade Locksiin tai sitten hankkii itselleen kyydin jos ei sinne asti ole vielä ehtinyt, tai on sen jo ohittanut. 

Itse osuimme tapahtumapaikalle muutaman päivän etuajassa. Päätimme hankkia kyydin Trout Lake -nimiseen muutaman talon ja kahvilan ja kaupan kokoiseen keskittymään, n. 130km Cascade Locksista polkua pohjoiseen. Täältä patikoimme takaisin parahiksi tapahtuman alkuun.

Satoja vaeltajia (osa tyylikkäämpiä kuin toiset), tältä ja edellisiltä vuosilta, ja muita kyseenalaisia yksilöitä kohtaa, jakaa kokemuksiaan, juoksee ilmaisnäytteiden perässä ja oluthanalta toiselle.

Tänä vuonna kahden jälkimmäisen harjoitteen mittasuhteet ilmeisesti karkasivat joiltakin siinä määrin käsistä, että tulevina vuosina tapahtumasta halutaan tehdä kaikille maksullinen (PCT:n läpivaeltajille tapahtuma on ollut aiemmin maksuton). 

Sunnuntain lähestyessä vaeltajat pakkasivat kamppeensa ja palasivat polulle enemmän tai vähemmän valmiina kohtaamaan viimeisen osavaltion kauneuden.

Yhteenveto:

120. pv: 0km, Ashland
121. pv: 0km, Ashland
122. pv: 35km, Little Hyatt Reservoir
123. pv: 51,5km, Fish Lake Resort
124. pv: 38,5km, Snow Lakes trail, 546 kaatunutta puuta polulla
125. pv: 40,5km, Mazama Village CG, 359 kaatunutta puuta polulla
126. pv: 29,5km, Diamond Lake Resort
127. pv: 33,5km, Six Horse Spring
128. pv: 43km, Shelter Cove Resort
129. pv: 40km, Taylor Lake
130. pv: 39km, Bend
131. pv: 0km, Bend
132. pv: 0km, Bend
133. pv: 0km, Bend
134. pv: 30,5km, Obsidian
135. pv: 39km, Big Lake Youth Camp
136. pv: 36km, North Cinder Peak
137. pv: 43,5km, Olallie Lake
138. pv: 48,5km, Timothy Lake
139. pv: 34km, Timberline Lodge
140. pv: 35km, Salvation Spring
141. pv: 39km, Cascade Locks --> Trout Lake
142. pv: 33km, Bear Lake
143. pv: 50,5km, Trout Creek
144. pv: 49km, Cascade Locks

Yhteensä:

788,5 kilometriä, 39,5 km per vaelluspäivä

Huomioita:

- Oregon tarjoili kaksi koko vaelluksen kivointa kaupunkia suhteellisen lähellä vaellusreittiä: Ashland ja Bend. Käymisen arvoisia molemmat!

- Anna hankki uudet ja koko vaelluksen parhaat kengät PCT-päiviltä. Altra Lone Peak 2.5:t (kuvassa jalassa) olisi luultavasti hankittu heti vaelluksen alkuun, mutta koska kantapäät ovat vaivanneet Annaa aiemminkin, kenkien ”zerodrop” hieman askarrutti. ”Termi” tarkoittaa sitä, että kantapää ja varpaat ovat samalla tasolla. Altrat ovat luultavasti suosituimmat vaelluskengät PCT -vaeltajien keskuudessa.

- Ylipäänsä koko vaelluksen aikana tuntui siltä, että luonto antoi juuri sen mitä ihminen kesti, että koko ajan mentiin äärirajoilla, että jos olisi ollut yksikin mäki, ylitettävä puu tai läpimentävä lumikenttä lisää, sitä ei vain olisi jaksanut enää. 

- Mutta sitten kuitenkin ihminen jaksaa ihmeellisen paljon vain ajattelemalla ”että kunhan nyt tämä yksi mäki mennään, vielä tämä pätkä tänään”. Ajatus ja askel kerrallaan.

- Jo vaelluksen alussa huomasi, että aina ajatusten harhaillessa jäljellä olevaan matkaan ja Kanadaan pääsyyn, alkoi rupeama tuntua jopa ylitsepääsemättömältä. Eteneminen on sitä helpompaa, erityisesti henkisesti, mitä vähemmän mietti matkan kokonaisuutta ja jakaa sen halittavempiin osiin. Yksi askel, puu, päivä ja etappi kerrallaan.