Navi

Omin päin Acatenangolle

2

Jos vierailet Guatemalassa ja erityisesti Antiguassa, ja retkeily kuuluu kiinnostuksesi kohteisiin (tai vaikka ei kuuluisikaan), niin Acatenango -nimisen tulivuoren (3976m) huiputtaminen lukee todennäköisesti tehtävälistallasi. Niin myös meidän. 

Valitettavasti Anna sairastui parasiittiin heti Antiguaan saavuttuamme, joten jouduimme lykkäämään retkeilysuunnitelmia muutamalla päivällä. Kun vointi parani, päätimme lähteä vuoren valloitukseen.


Useimmat ottavat mukaansa oppaan - me päätimme lähteä matkaan ilman. Kuulimme aiemmin matkan varrella eräältä Acatenangon huiputtaneelta, että reitti on helppo eikä opasta tarvita. Meitä varoiteltiin ryöstön mahdollisuudesta, mutta päätimme jättää arvoesineet hotelliin ja lähteä matkaan. Tiesimme myös, että Acatenangon alueelle on kesästä 2015 alkaen peritty muutaman euron pääsymaksu, joten arvelimme sen rauhoittaneen tilannetta vorojen osalta. Ilman opasta uskalsimme lähteä myös siitä syystä, että kyseessä oli vain yhden yön vaellus, joten pitkistä välimatkoista ei ollut kysymys. Kaikkiaan tuntuu, että ihmismieli hallitsee itsensä ohjailun.

Haimme edellisiltana eväät ja kaasua keittimeen sekä pari kertakäyttösadeponchoa. Pakkasimme mukaan lähes kaikki mukanamme olleet (lähinnä kesä-) vaatteet ja retkeilyvarusteet, mukaan lukien yhden makuupussin. Rantalomailijoina olimme tähän asti pärjänneet yhdellä täkin mallisella makuupussilla, mutta nyt hieman jännitti miten jäässä sitä tulee olemaan. 

Lähdimme aamusta matkaan, ensiksi kahdella kanabussilla ja loppumatkan liftaten. Reitti alkaa läheltä La Soledadin kylää, Acatenangon pohjoispuolella.


Ja ei kun kapuamaan. Reitti alkoi kunnon irtohiekkapätkällä, jossa eteneminen oli melko raskasta. Tämän jälkeen meno helpotti, kun nousimme vehreän kasvuston ja mäntymetsien läpi korkeammalle.



Noin kuuden tunnin kapuamisen jälkeen pääsimme perusleiriin, jossa katsoisimme auringonlaskun, ja johon jättäisimme tavaramme aamuyöstä alkavan huipulle nousun ajaksi. Perusleiriin n. 3700 metriin paistoi aurinko siniseltä taivaalta, tehden olosuhteista todella kuumat (ja lämpöhalvauspotentiaaliset). Laitoimme teltan päälle avaruushuovan, joka toi huomattavan helpotuksen ja varjoisan paikan lepäilyyn.


Parin tunnin päästä perusleiriin tuli oppaiden mukana tulleet retkeilijät ja leiri täyttyikin miltei jokaista tarjolla olevaa telttapaikkaa myöten.


Jyrkkään rinteeseen rakennetuilla leiripaikoilla kelpasi keitellä iltapalarusinariisit. Auringonlasku oli yksi hienoimmista, joita olemme nähneet.



Viereinen Fuego lisäsi dramatiikkaa säännöllisellä laavashowllaan.


Yö meni yllättävän hyvin, emmekä onneksi palelleet. Neljän aikaan aamuyöstä lähdimme kapuamaan kohti huippua otsalamppujemme valossa. Välillä näytimme tietä myös muille kapuajille, jotka eivät ilmeisesti olleet saaneet ohjetta ottaa valoa mukaan. Vaikka sitä todella tarvitsi. Tälläkin pätkällä oli paikoin irtonaista laavakiveä, joka teki etenemisestä hitaampaa ja raskaampaa. Vajaan tunnin kapuamisen jälkeen olimme huipulla juuri ennen auringonnousua. Mahtavat maisemat!





Huipulla tuuli navakasti, nopeuttaen käsien sinertymistä. Reilu puolituntinen riitti, jonka jälkeen polku takaisin perusleiriin houkutteli. Leirin purku ja laskeutuminen, johon meni kaikkiaan noin kolme tuntia. Ja tienposkesta kyyti takaisin puhtaisiin lakanoihin.

Huomioita: 
- Ehdottomasti käymisenarvoinen.
- Huiputtaminen on suht helppoa ilman opasta. Reitti on helppo - kaikki polut vievät huipulle, mutta joitakin pitkin saatat joutua kiertämään hieman pidemmin. Kerran jouduimme turvautumaan arpaonneen. Topografisia karttoja ei ollut saatavilla. 
- Alkumatkan irtohiekkaosuus on hieman haastava, mutta älä turhaudu, se kestää vain noin tunnin.
- Suosittelemme yöpymistä vuorella, vaikka päiväretkikin on mahdollinen. Yöpyminen mahdollistaa auringonlaskun ja -nousun näkemisen. Öiset laavapurkaukset ovat myös kokemisen arvoisia, joskaan niitä ei voi tilata juuri omalle retkelleen.
- Telttasi (jos et vuokraa) säästämiseksi, kannattaa teltan alle ottaa mukaan suojapressu tms., sillä perusleirin maamateriaali on erittäin kuluttavaa laavakiveä. 
- 'Leave no trace' pätee täälläkin. Vaikka pääsymaksuja kerätäänkin, vuorella ei ole (vielä 2016 keväällä) täysimittaista jätehuoltoa eikä myöskään vessoja. Ota mukaasi kaikki mitä sinne veitkin, kaikki sellainen mitä et ole laittanut suustasi sisään. Tee näin, vaikka muut eivät niin tekisikään. Vuorella on jo nyt melkoinen määrä jätettä. 
- Virallista vesihuoltoa vuorella ei ollut, joten varaa riittävästi mukaan jo kaupungista lähtiessäsi. Meille riitti 4 litraa per seikkailija (sis. ruoanlaittovedet). Lähtöpaikalla voi myös täydentää juomavarastojaan, mutta sen varaan ei kannata laskea.

Varusteista:
- Lenkkikengät ovat riittävät varuste, et tarvitse välttämättä vaelluskenkiä. Ihmisiä meni huipulle Converseissakin, joten älä jätä tätä väliin vaikkei mukana olekaan kaikkia viimeisen päälle varusteita. 
- Selvisimme hyvin kerrospukeutumalla, vaikkeivat vaatteemme retkeilytarkoitukseen olleet alunperin suunniteltukaan. Sanottava on kuitenkin, että vältyimme sateelta. 
- Navakka tuuli huipulla on syytä huomioida. Tuomaksen poncho jäätyi ja repeili palasiksi, joten tuulensuojaksi siitä ei ollut. Tässäkin tilanteessa kevyt avaruushuopa auttoi paljon.
- Ota hanskat mukaan, tai osta lähtöpaikan myyjiltä. Tai, mikäli hanskoille ei ole reissullasi muuta käyttöä, niin merinovillasukat ajavat asian oikein hyvin. (Merino)villasukat ovat muutoinkin reissulla hyödylliset esim. ilmastoidussa yöbussissa matkatessa.
- Jos sinulla ei ole omia retkeilytarvikkeita mukana (teltta, makuupussi, -alusta), niitä voi vuokrata Antiguasta. Vielä lähtöpaikalla on mahdollista täydentää varustustaan paikallisten myymillä pipoilla, hanskoilla ja vaelluskepeillä.
Lue lisää/Read more »

Kanabussilla Guatemalaan

0
Matkustaminen on moniltaosin mielenkiintoista. Majoitus-, ruokailu- ja aktiviteettivaihtoehtojen lisäksi eteen saattaa tulla hetkiä, jolloin huomaa pohtivansa erilaisia, välillä jännittäviäkin vaihtoehtoja paikasta toiseen siirtymiselle. Näin etenkin, jos meinaa matkustaa pidempään ja budjetilla.

Jokaiselle löytynee omiin tarpeisiin sopiva ratkaisu. Me haluamme siirtyä mahdollisimman edullisesti. Säästyneet pennoset riittävät kompensoimaan mahdollisesti (ja erittäin todennäköisesti) menetettyä mukavuutta, ja aikaa.

Guatemalassa olemme matkustaneet ns. "kanabusseilla", pikkubusseilla ja liftaten lava-autoilla, joita paikalliset käyttävät kaupunkien ja kylien välisiin siirtymiin. Nuo ensimmäiset ovat Yhdysvalloissa käytöstä poistettuja ja Guatemalaan kyydittyjä vanhoja koulubusseja tai niiden kopioita. Ne ovat liftaamisen ja kävelemisen jälkeen edullisin matkustusmuoto. Yhden teorian mukaan kanabussien nimi juontaa juurensa tavasta, jolla matkustajat sulloutuvat (tai sullotaan) kulkupeleihin, kuin kanat vähemmän eettisissä tuotantolaitoksissa.



Matkan hintaan vaikuttaa valitsemasi kulkupeli. Kanabussilla jonkinlaisena suuntaa-antavana ohjenuorana voi pitää noin 10 quetzalia (noin 1.2€) jokaiselta matkustustustunnilta. Pikkubussit ovat kalliimpia, pahimmassa tapauksessa "jopa" tuplaten. Nyrkkisääntönä voi pitää, että kulkupeli on sitä edullisempi, mitä enemmän kyydissä on paikallisia.


Merkittävimmät kana- ja pikkubussin tunnistamista helpottavat tekijät:

1. Valtaosa kanabusseista on värikkäästi koristeltuja. Pikkubussi on usein Hiace.
2. Kyytiin pääset mistä tahansa tienposkesta
3. Suomalaisen liikennelupatarkastajaviranomaisen painajaisia; pikku-Hiaceen mahtuu helposti 25 matkaajaa, osa ulkona. Kanabussiin mahtuu sadoittain ihmisiä, emmekä liioittele.
4. Yksi kuski ja yksi apulainen, joista jälkimmäinen äänekkäämpi ja roikkuu puoliksi ulkona, etenkin asutusalueella.
5. Ajoneuvojen ikä ja kunto vaihtelee suuresti.


Miten homma toimii?

1. Asetu tienposkeen, mihin vain.
2. Jos lähestyvä ajoneuvo tarjoaa kyytiä, se monesti väläyttää valojaan ja/tai päästää ääneen.
3. Viito aujoneuvo pysähtymään (joskus vauhtia on sen verran reilusti, että saattaa mennä hieman pitkäksi - älä häkelly vaan lähde perään).
4. Vaikka kulkupeli näyttää erehdyttävästi paikallisten suosimalta pikkubussilta, mutta matkustajien enemmistö on muita kun paikallisia, jätä kyyti väliin. Tämä kulkupeli on todennäköisesti turisteille suunnattu shuttlebussi, ja hinta moninkertainen. 
5. Tarkista, että kulkupeli menee oikeaan suuntaan (päämääräsi nimen mainitseminen riittää).
6. Jos ehdit, kysy hintaa: "Kuinka monta quetzalesia [määränpäähäsi]?" = "Cuantos quetzales a...?" [kuantos ketsaales a...?]. Osaa numerot ja kysy etukäteen esim. omasta majoituksesta, mitä kyseinen matka maksaa, jotta saat edes jonkin käsityksen hinnasta. Maksu peritään vasta, kun istut paikallasi. 
7. Jos hinta hyvä, hyppää kyytiin. Kanabussiin voit nousta myös takaovesta - rinkka kannattaa ottaa sisään ja sulloa hattuhyllylle tai jalkojen väliin. Pikkubussin kyydistä voit nauttia myös kattoterassilla, jos sisätilat ovat täyteen ahdetut - terassin aukioloajat on kuitenkin kohteliasta tarkistaa kyyditsijältä.
8. Istu, tai seiso, ja nauti maisemista ja paikallisten kanssa jutustelusta.
9. Maksa matkasi. Jos mahdollista, tarkkaile mitä kanssamatkustajat maksavat kyydistään. Huomioi kuitenkin, ettei ole tarpeellista hikeentyä vieruskaverin maksaessa sinua vähemmän, sillä teillä saattaa olla eri määränpää.



Summa summarum:

- Turisteille tarjottavilla shuttlepikkubussikyydeillä jää moni paikka ja asia kokematta. Ovat kuitenkin oiva valinta, jos aikasi on rajallinen.
- Kokemuksemme mukaan turvallista. Kanabussit eivät välttämättä sovellu matkapahoinvoinnista kärsiville - kyyti välillä aika hurjaa
- Paikallisten suosimilla kulkupeleillä matka taittuu sujuvasti - yhteydet toimii, emmekä ole joutuneet odottamaan vielä kertaakaan. Hämmästyttävää!

Kuulemme mielellämme kokemuksiasi paikallisliikenteestä, erityisesti Belize-Guatemala -akselilla.


Lue lisää/Read more »

A chicken bus to Guatemala

1
Travelling entails many interesting factors. In addition to considering options for accommodation, dining or activities, you may find yourself in a situation where you need to consider different and sometimes very exciting options for moving from A to B. Even more so, if you are travelling for extended periods of time.

Certainly, there is a suitable option for everyone. For us, the decisive factor is price. Saved pennies compensate for any (and very probable) loss in comfort, and time.

We've travelled on chicken busses, minivans and hichhiked on pick-up trucks, which locals use to get from town to town. The first ones are old US school busses and, after walking and hitchhiking, the cheapest form of transportation. One theory suggests that their name is derived from the way in which passenger squash (or are squashed) into the buses, much like chicken into their cages in less ethical production facilities.


The price of your journey depends on the chosen form of transportation. On a chicken bus, a rough estimate is that you pay approximately 10 quetzales (1.2€) for every hour of travel. Minivans are more expensive - in some cases "even" double the price. A rule of thumb is that the more locals aboard, the cheaper the ride.


Most notable chicken bus and minivan identifiers:

1. Chicken buses are brightly coloured (most of them at least). Minivans are mostly Toyota Hiaces.
2. You can hop on and off anywhere.
3. A small Toyota Hiace fits 25 passengers, easily! Some outside. A chicken bus fits hundreds.
4. One driver and one helper, of which the latter is the vocal one and can be seen outside of the bus, especially in urban areas.
5. Old vehicles in varied conditions.


How does it work?

1. Set yourself by the side of the road, anywhere.
2. Detect an aproaching vehicle. If it is in the business of offering rides, it will most probably flash its headlights and/or make a sound.
3. Wave to communicate your need of a ride (sometimes they will miss you due to excessive speed - do not be alarmed, pick up your backpack and go after it).
4. Even if the ride might mistakenly look like a minivan favoured by the locals, check contents first. If majority of passengers are other than local, skip the ride. Most likely this one is a shuttlebus for tourists, and priced accordingly.
5. Check whether its going your way (mentioning your destination is enough).
6. If you have a chance, check for costs - How many quetzales to [your destination]? = Cuantos quetzales a...? Know your numbers and, to have an idea of the cost, ask your accommodation for the approximate price of the journey. You'll pay after having taken a seat. 
7. If the price is good, hop on. A chicken bus can be boarded through the rear door - take your backpack inside the bus and shove in the overhead racks or between your legs. A minivan ride can also be enjoyed on the roof terrace, if indoors are already squashed with travellers - it is best to check opening times of the roof terrace from the ride provider. 
8. Sit, or stand, and enjoy the scenery and a chat with the locals.
9. Pay for the ride. If possible, keep your eye on what others are paying for their ride. However, do not be alarmed if your fellow travellers pay less - it might just be that your destinations are not the same.


Summa summarum

- With tourist shuttle busses you may miss experiences, places and sights. Although, they are justified if your time is limited.
- In our experience, safety is not to be concerned with. Chicken busses may be too much for the weak stomached as rides may emulate roller coasters.
- Local transportation is a fluid way of travelling - connections are good and frequent, so much so that we have not had to wait anywhere. It is amazing!

We'd be more than happy to hear about your experiences on local transportation in Guatemala. Got any, drop us a comment!



Lue lisää/Read more »

Holbox - relaxed beaches and colourful life

0

Holbox is an island in Mexico, in the 'vicinity' of Riviera Maya and its famous tourist destinations and resorts. Still, schedule at least a few hourse for bus and ferry rides, depending on where you plan on taking the bus from.



The island economy is based on fiahing and tourism. You'll find plenty to do from relaxed beaches to fishing, diving and wildlife watching. Beginning of the year is famous amongst kitesurfers, whereas summer months are great for whaleshark and turtle watching.



Absolutely worth a visit! The island is small and our significance on its economy big. Hence, we also have great power and responsobility in determining its future development. Lets make responsible and sustainable choices!


In our six days, we made some observations, both good and less than so:

+ All beaches are public. No major hotel chains on the island.
+ Beaches in general: plenty to walk and you might see flamingos on the way!
+ Retained its authenticity, even with growing tourism. Note! Very little to offer for those seeking luxury.
+ Possibility to camp on established camping grounds. Great for budget travellers!
+ Nearly carless, completely tarmacless.
+ Safe, sincere and relaxed.
+ Manageable, on bike or even foot, in a week.
+ You get to experience the island on your own terms - no agressive peddlers.



- Nearly carless, but by no means golfcartless. Their noise can get annoying, especially around the center square.
- Mosquitoes at camp at dawn and dusk. Quick to bite, but not ichy for a long time.
- Overprized crepe-guy at center square. Or, we got tricked. ;) Worth learning at least the numbers.



* (Credit) cards are accepted in some places, but you should not count on it. An ATM is located next to the center square. MasterCard is cheaper compared to Visa. Make a note of your own bank's possible extra costs for withdrawing money abroad.
* In Chiquila (harbour town for the Holbox ferry), ticket office for the busses is a person sitting on a fence. No official booth. Nearly missed her in all our hurry.
* Pay with your card as often as possible (despite the 2-5% extra charge). If necessary, withdraw money at an ATM. Only as a last resort, exchange your home currency for pesos, and try to avoid doing so at the airport. Exhange rates for euro (€) vary between 15 MXN$ (at the airport) and 19 MXN$.



Our budget for two:
(1€ = 20$; average rate of the Mexican Central Bank)

Bus Cancun-Chiquila: 11€/220$
Ferry Chiquila-Holbox-Chiquila: 24,5€/490$
Accommodation: camping 15,5€/310$ per night, Hostel & Cabanas Ida y Vuelta Camping. They also have dormitories and provate cabins. Quiet neighborhood, only 200 meters to the beach. A light breakfast is included. A strong recommendation!
Eating: We dined varyingly at restaurants/ cafes and cooked ourselves - never spent more than 20€/400MXN$ per day. On the street from the harbour to the center square, there is a stand selling the best warm baguettes and hamburgers.

Our goal was to get by on less than 50€/1000MXN$ per day, and achieved it easily. Although, we did not take part in any organized tours or acivities and left shopping to a minimum.



Lue lisää/Read more »

Holbox - rentoa rantaa ja värikästä elämää

1
Holbox on saari Meksikossa, Riviera Mayan suosittujen lomakohteiden 'läheisyydessä'. Bussi ja lauttamatkoihin on hyvä varata vähintään muutama tunti, riippuen mistä päin bussilla saapuu. 


Saari elää pääosin kalastuksesta ja turistien tuomista pesoista. Tekemistä on moneen makuun - rantarentoutumista, kiertoajelua ja -veneilyä, kalastusta ja sukellusta. Erityisesti alkuvuodesta tuuliolot houkuttelevat leijalautalijoita ja kesäkuukausina saaren edustalla voi bongata valashaita ja rannoilla pesiviä kilpikonnia.


Ehdottomasti vierailun arvoinen! Saari on pieni ja meillä vierailijoilla suuri merkitys sen taloudelle. Siksi meillä on myös merkittävää valtaa ja vastuuta siinä, mihin suuntaan Holbox tulevaisuudessa kehittyy. Tehdään vastuullisia ja kestäviä valintoja.


Vajaan viikon aikana teimme huomioita, hyvässä ja vähän vähemmän:

+ Rannat julkisia, ei isoja hotelliketjuja.
+ Rannat ylipäänsä: käveltävää riittää ja voit nähdä mm. flamingoja.
+ Säilyttänyt autentisuuttaan, vaikka turisteja löytyy. Huom! Rajallisesti tarjottavaa luksuslomailijalle.
+ Suomesta edulliset lennot Cancuniin, ja saarella telttailumahdollisuuksia. Edullinen loma on mahdollinen.
+ Lähes autoton, täysin asfaltiton
+ Turvallinen, välitön, rento
+ Hallittava, eli saaren näkee ja kokee helposti, pyörällä tai jalan. Viikko riittää mainiosti.
+ Saaren saa kokea omilla ehdoillaan - ei agressiivista kaupustelua tai palveluiden tyrkyttämistä.


- Lähes autottomuus korvattu golfkärryjen pärinällä. Hieman häiritsevää etenkin keskusaukion läheisyydessä.
- Hyttysiä majapaikassa aamun- ja illankoitteessa. Nopeita puremaan, ei kuitenkaan kutise pitkään.
- Ylihinnoiteltu Crepemies keskustorin laidalla. Kannattaa aina tarkistaa hinta...ja opetella numerot paikallisella kielellä.


* Saarella (luotto)kortit kelpaavat jotenkin. Pankkiautomaatti keskusaukion laidalla. Nosto MasterCardilla puolet edullisempi kuin Visalla. Huomioithan lisäksi oman pankkisi mahdolliset nostomaksut.
* Chiquilassa (satamakylä mantereella) bussilipun myyjä istuu aidalla - ei virallista kojua. Meinasi jäädä lähtökiireessä huomaamatta.
* Ensisijaisesti kannattaa maksaa kortilla (2-5%:n lisämaksusta huolimatta), tarvittaessa nostaa rahaa, ja viimeisenä oljenkortena vaihtaa kotimaan valuuttaa. Lentokentällä kaikkein huonoin vaihtokurssi (1€ = 15$, Meksikon peso), muutoin vaihdettaessa paikasta riippuen 1€ = 16,5 - 19$.



Budjetti kahdelta:
(1€ = 20$; vaihtokurssi Meksikon keskuspankin keskimääräinen)

Bussi Cancun-Chiquila: 11€/220$
Lautta Chiquila-Holbox-Chiquila: 24,5€/490$
Majoitus: telttapaikka 15,5€/310$ per yö, Hostel & Cabanas Ida y Vuelta Camping. Löytyy myös dormeja ja yksityisiä huoneita. Rauhallisella paikalla, rannalle 200 metriä. Kevyt aamiainen sisältyy hintaan. Vahva suositus!
Ruoat: Aterioimme vaihtelevasti ulkona ja itse kokaten. Ruokiin ei kuitenkaan mennyt koskaan yli 20€:a/400$:a päivässä. Satamalta keskustaan johtavan kadun varrella koju, josta saa aivan loistavia lämpöisiä sämpylöitä ja hampurilaisia.

Tavoitebudjetti oli 50€/1000$ per päivä, ja sen alle päästiin hyvin. Tosin mitään aktiviteettipalveluja ei ostettu ja shoppailukin jäi minimiin.



Lue lisää/Read more »

Itinerary

0
Take-off is on January 18th, 2016. First two months will be spent on the Mexico-Belize-Guatemala –axis without specific plans. The only intention is to dive into history, culture, language and seas. Any spare time will also be spent in awe.

Pacific Crest Trail, PCT
In March we’ll begin our long journey from the US-Mexico border on the Pacific Crest Trail. The goal is to hike 2600 miles/ 4300 kilometers in about five months. The timeframe is set by the US Tourist Visa and weather conditions on the trail. We are definitely not looking forward to finding ourselves on trail in an autumn snowstorm without valid travel documents.

Nearly all preparations are aimed at completing the hike, from minimal training to gear purchases.

The hike itself was born on spur of the moment. “-Hey, there’s this little hike. You wanna go? -Yeah, I just read about it too. We could try it. -Okay, we’re going.”

If we make it all the way to Canada, on foot, it is a) a miracle and b) proves that anyone can do it. According to Tuomas, it is an option to quit the hike if we feel like it. Anna, however, holds onto the thought that hike continues, even if heads start falling off. Stay tuned to find out who feeds whom to a bear. Or, escapes into the wild with all supplies.

Life after the hike is a mystery. Thoughts are on the beaches of Central and South America. However, any tropical corner of the world is a possibility. Experience has shown that oceanfront is intriguing after dust and rocks.


Journey will last as long as possible. What are return tickets?
Lue lisää/Read more »

Matkasuunnitelma

0
18. tammikuuta 2016 lähdemme Helsingistä kohti Meksikoa ja Jukatanin niemimaata. Tarkoituksena on viettää ensimmäiset pari kuukautta akselilla Meksiko-Belize-Guatemala ilman suurempia suunnitelmia. Ainoina etukäteisaikomuksina on sukeltaa alueen historiaan, kulttuuriin, kieleen ja meriin. Muukin aika mennee ihmetellessä.

Pacific Crest Trail, PCT
Maaliskuussa 2016 aloitamme vaelluksen Meksikon rajalta kohti Kanadaa Pacific Crest Trailillä (PCT). Tavoite on kävellä 4300 kilometrin matka noin viiden kuukauden aikana. Aikaraamin asettavat Yhdysvaltojen turistiviisumin voimassaoloaika sekä sääolot. Ei haluta löytää itseämme polulta syksyn lumipyryssä ilman voimassaolevia maassaololupia. 

Lähes kaikki matkaan liittyvä ennakkovalmistautuminen on tehty vaellusta silmällä pitäen, minimaalisiksi jääneistä treeneistä varustehankintoihin.


Vaellus on puhdas päähänpisto, jonka ajatteleminenkin naurattaa. "-Hei, mut olis tämmönen pikkuvaellus, mennäänkö? -Joo, miten voi olla et mä olin just kattonut samaa, vois kyl kokeilla. -Okei, päätetty."


Jos päästään Kanadaan asti, on se a) ihme ja b) todiste siitä, että jokainen pystyy siihen. Tuomaksen mukaan voidaan jättää vaellus kesken, jos siltä tuntuu. Anna on puolestaan sitä mieltä, että loppuun asti yritetään vaikka pää irtoaisi. Seuratkaa blogia, niin tiedätte kumpi syöttää kaverinsa karhulle. Tai, jättää kaverinsa ja karkaa erämaahan ruoat mukanaan?


Vaelluksen jälkeinen elämä jää pitkälti arvailujen varaan. Ajatuksena on siirtyä takaisin Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Tosin juuri mikään muukaan lämmin maailmankolkka ei ole suljettu pois ajatuksista. Kokemuksen perusteella haluamme suunnata meren läheisyyteen pölyn ja kivien jälkeen.


Matkalla ollaan mahdollisimman pitkään. Paluulippua ei ole. Kaikki omaisuus kulkee mukana, muutamaa muistolaatikkoa ja tärkeimpiä urheiluvälineitä lukuunottamatta.




Tervetuloa mukaan!




Lue lisää/Read more »

Miten tavarat kannetaan?

2

Reissun alkuun on aikaa vajaa kaksi päivää ja pakkaushommat ovat lähes valmiita. Kerrankin ajoissa! Mukaan lähtee kaksi rinkkaa ruumaan ja kaksi Fjällrävenin Kånkenia käsimatkatavaroita varten.

Yksi vaikeimmista matkaa ja vaellusta varten tehdyistä ostoksista on ollut rinkka. Vaakakupeissa painoi grammanviilaus ja kantomukavuus. Muunmuassa Expedin rinkkoja kokeiltiin kertaan jos toiseenkin, mutta kantomukavuus ei parantunut vaikka kuinka säädettiin. Exped olisi ollut erittäin houkutteleva painoltaan, mutta kun ei käynyt selkään niin ei käynyt. Tuomas myös palautti Haglöfs:n Rösen, sillä rinkan alareuna osoittautui alaselän/ pakaran muotoon sopimattomaksi.


Rinkan kokeilumahdollisuus on meille välttämättömyys, vaikka netistä tilaamalla vaihtoehtoja olisi ollut tietysti paljon enemmän. Rinkkaa etsiskellessämme huomasimme, että kokeilumahdollisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Useilla liikkeillä ei ole kaupoissaan yhdestä mallista kaikkia eri kokoja. Tämä hankaloittaa huomattavasti rinkan ostoa, kun ei voi samalla kertaa vertailla eri kokoisia rinkkoja toisiinsa. Oman hankaluutensa aiheutti myös se, että eri kaupoilla on valikoimissaan eri merkit, jolloin välitön kantomukavuuden vertailu hankaloituu.


Vinkki: Kokeilethan rinkkaa realistisella kuormituksella! Viisi kiloa ei riitä, jos rinkan paino tulee olemaan reilusti enemmän. Ja käytä aikaa säätöjen viilaamiseen jo kaupassa.

Huomio: On hämmentävää, miten nopeasti huomaat haluavasi yhdistellä eri rinkkojen ominaisuudet ja pohtivasi miksi hitossa kaikkia hyviä ominaisuuksia ei ole laitettu yhteen rinkkaan? Liekö tässä syy siihen, miksi kaappi on ollut pullollaan jos jonkinlaista kantolaitetta? Ja taas oli ostettava uudet. Toki vanhoista on hankkiuduttu eroon.


Keveyden ja kantomukavuuden lisäksi etsimme rinkkoja, joissa on...

Irrotettava läppä. Tämä on yksi hyvä esimerkki ominaisuudesta, jonka toivoisi olevan jokaisessa rinkassa. Olisimme siis halunneet ottaa Pacific Crest Trailille rinkan, josta saa läpän irti ja jättää läppä säilytykseen vaelluksen ajaksi näin saaden rinkan kevyemmäksi. Nyt Annan läppä on leikattava irti, jos siitä haluaa eroon - Tuomaksella läppä irtoaa helposti.


Riittävästi taskuja. Kokemus on osoittanut, että vähintään yksi, mieluummin useampi venyvällä materiaalilla varustettu ulkotasku sujuvoittaa reppureisssaamista. Myös lantiovyöllä olevat taskut on todettu toimiviksi. Lisäksi etsimme
 rinkkoja, joissa isoon osaan pääsisi yläosan "pääsisäänkäynnin" lisäksi esim. sivussa olevan vetoketjun kautta. Toisena vaihtoehtona oli löytää rinkka, jossa on kaksi erillistä isompaa säilytystilaa. Lopulta me molemmat päädyimmekin rinkkoihin, joissa on kaksi erillistä isompaa säilytystilaa.


Pilli integroituna rintaremmiin. Tämä olisi ollut pieni plussa, mutta pillin voi ostaa erikseen painon juuri lisääntymättä, joten no big deal.


Mihin päädyimme?

Annan selässä keikkuu Deuterin ACT lite 50+10, jolla painoa n. 1600 grammaa. Tuomaksella puolestaan vajaa 1200 grammainen Bergansin Trysil 65.




Lisäkuulumisia rinkkojen toimivuudesta tulossa, kunhan ne ensin pääsevät tositoimiin!


Lue lisää/Read more »