Onko vielä pitkä matka?

0

On.

Kanadaan on vielä reilusti yli 3000 km. Siitä huolimatta sitä aina yllättyy positiivisesti, kun katsoo kuluneen viikon, tai viikkojen kilometrisaldoa.

Alla menneen kahden viikon päivämatkat ja yöpymispaikat:

16. pv: 37km, Splinters Cabin
17. pv: 34,5km, harjanteella puuskaisessa tuulessa
18. pv: 37km, Cajon Junction, McDonalds & Best Western
19. pv: 33,5km, Blue Ridge, ylämäkeen, kova tuuli, myös yöllä
20. pv: 8km, Wrightwood, Pine Motel
21. pv: 21,5km, Wrightwood, päiväretki Vincent Gap - Acorn Trail
22. pv: 35km, Baden-Powell, jyrkkää ja lunta
23. pv: 38km, Mill Creek Fire Station
24. pv: 41,5km, Acton KOA
25. pv: 17,5km, Aqua Dulce, "Hiker Heaven"
26. pv: 0km, Aqua Dulce
27. pv: 40km, Green Valley & Casa de Luna
28. pv: 9,5km, Upper Shake
29. pv: 40km, Hiker Town
30. pv: 38,5km, Tylerhorse Canyon, kovaa tuulta ja hiekkaa

Yht. 431,5km, 31km per vaelluspäivä

Kuluneet kaksi viikkoa ovat tuoneet mukanaan uusia kokemuksia.

Olemme ensimmäistä kertaa edenneet jo useamman päivän muiden vaeltajien kanssa. Kohtaamme muita kulkijoita päivittäin, mutta alaskalaisen "Sunrise Chatterbox", hollantilaisen "Still Smiling", kanadalaisten "Terrence and Phillip" ja sveitsiläisen "Teton" kanssa vauhti ja ajatukset osuvat hyvin yksiin, ainakin lähes. Kanadalaisten vauhti on meille usein liikaa. He yleensä lähtevätkin liikkeelle myöhemmin tai tulevat leiriin muita ennen, monesti sekä että. 

Muiden kanssa vaeltaminen tuo mukavaa vaihtelua ja myös helpottaa vaeltamista, jos haluaa ylläpitää nopeaa vauhtia - kirittäjiä on enemmän.

On ollut mieluisaa tavata ja erityisesti nyt saada tutustua muihin kulkijoihin.

Toinen uusi kokemus on ollut ns. nollapäivä, eli välipäivä. Pidimme ensimmäisen ns. Hiker Heavenissä, tai Vaeltajien Onnelassa. Välipäivien merkitys korostuu, etenkin kun päivittäiset kilometrit lisääntyvät ja vakiintuvat.

Päivän aikana pidettävien taukojen lisäksi välillä on hyvä nostaa jalat ylös pidemmäksi aikaa. Lihasten lisäksi latautuu myös mieli.  Parhaillaan lataillaan Tehachapi -nimisessä kylässä.

Muuta mielenkiintoista:

- Vaellussateenvarjo on osoittautunut erittäin onnistuneeksi hankinnaksi.   Hopeanvärisenä se suojaa auringolta ja mahdollistaa hatuttomana vaeltamisen ja vähentää hikoilua ja siten myös nestetarvetta. Toimii myös sateella, jolloin välttää hikoiluttavan sadetakin käytön.

- Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan tavattujen kalkkarokäärmeiden määrää. Hyvin on selvitty nopeasti ohittamalla tai häätämällä käärme pois polulta.

- Nuudelikeitto on kerran kaatunut telttaan. Tästäkään syystä teltassa ei pitäisi kokata tai syödä.

- PCT vaeltajille annetaan, tai yleensä muodostuu sattumien kautta ns. vaellusnimi, "trail name". Se voi juontaa juurensa esimerkiksi johonkin hokemaasi, kömmähdykseesi tms. Annan vaeltajanimeä työstetään vielä, mutta Tuomakselta sellainen jo löytyy. Sen alkuperä juontaa juurensa strategisesti rikkinäiseen havaijipaitaan.

Iloisin PCT-terveisin,

Anna ja Tuomas "Nipple"

Lue lisää/Read more »

Tervetuloa Pacific Crest Trailille!

2

Maanantaina 28.3.2016 klo 12.30 paikallista aikaa aloitimme vaelluksen Pacific Crest Traililla (PCT).

PCT on 4,265 kilometriä pitkä vaellusreitti, joka kulkee Meksikon rajalta Kanadaan läpi Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden. 57 vuoristosolaa, 19 kanjonia, yli 1000 järveä tai rämettä. Reitti kulkee viiden luonnonpuiston, kuuden kansallispuiston, 25 kansallismetsän ja 48 kansallisen erämaan halki.

Lisätietoa PCT:stä löydät halutessasi täältä: www.pcta.org (englanniksi).

Vaelluksen kesto on noin 5-6 kuukautta, tallustajan vauhdista riippuen.

Ensimmäisten kahden viikon aikana kävelimme 335,5 kilometriä. Alla päivittäiset kilometrit ja sijainnit päivän päätteeksi.

1. pv: 17,5 km
2. pv: 24 km, Boulder Oaks
3. pv: 25,5 km, Mt. Laguna
4. pv: 16 km, Pioneer Mail
5. pv: 25,5 km, Rodriguez Spur
6. pv: 14,5 km, Julian
7. pv: 28 km, San Felipe laakson itäreuna
8. pv: 24 km, Warner Springs Resource Center
9. pv: 27 km, Mike Herrera
10. pv: 27 km, leiri siirtolohkareiden seassa
11. pv: 13 km, Paradise Valley Cafe & Idyllwild
12. pv: 28 km, San Jacinto
13. pv: 24 km, Interstate moottoritie no. 10, liftaten ja busseilla Big Bear Lakeen
14. pv: 22,5 km, Big Bear
15. pv: 19 km, Big Bear

Yhteensä: 335,5km, 22,5km per vaelluspäivä

Osa PCT:stä on suljettu aiempien metsäpalojen takia ja ensimmäisten kahden viikon aikana jouduimme jättämään 110 kilometriä välistä näiden sulkujen takia.

Maisemat vaihtuivat ja polku oli käsittämättömän hyvin ylläpidetty ja merkitty.

Anna selvisi miltei rakoitta, Tuomas sen sijaan on tutustunut neulaan ja urheiluteippiin. Toisella vaellusviikolla molempien jalat olivat miltei rakottomia. 

Olemme nähneet melko vaikuttavia rakkoja kanssavaeltajillamme - ei käy kateeksi. Toivottavasti me pääsisimme mahdollisimman vähällä rakkojen suhteen. Pyrimme jokaisella tauolla ottamaan kengät jalasta ja puhdistamaan ne hiekasta, erityisesti varpaiden välit. Teippiä käytämme heti, kun tuntuu että alkaa hiertämään.

Ensimmäisen viikon aikana luovuimme yhdestä kävelysauvaparista, sillä kävely tuntuu enemmän kävelyltä ilman. Toinen sauvapari säilytettiin, sillä tarvitsemme sitä teltan pystytykseen ja toisaalta niitä voi tarvittaessa käyttää etenemisen keventämiseen. Lisäksi pois lähetettiin parit pohjalliset, pari ylimääräistä vedenpitävää pussia ja toisen ruokailukulhot. Kaksi paria sukkia vaihdettiin Injinji -merkkisiin varvassukkiin, jotka vaikuttaisivat olevan erittäin hyvät rakkojen ennaltaehkäisijät, varsinkin tiiviin varvassarjan omaaville.

Muutoin varustevalinnat tuntuvat olevan kohdallaan ja rinkat tuntuvat kevyiltä. Eniten painoa lisäävät juomiset, joita olemme kantaneet mukanamme litrasta viiteen, saatavuudesta, kelistä ja maastosta riippuen.

Vaellus on alkanut mukavasti, vaikka jalat vielä totuttelevatkin päivittäiseen patikointiin. Kilometrejä lisätään pikkuhiljaa jalkojen ehdoilla. Hyvillä fiiliksillä ja iloisin mielin eteenpäin.

Pysythän mukanamme, sillä tukeasi ja tsemppiäsi tarvitaan!

Päivitämme blogia vähintään parin viikon välein. Facebookia ja Instagramia päivitämme aktiivisemmin ja molemmista löydät meidät nimellä Trailpaint.

Tsempeistä kiitollisina,
Anna ja Tuomas 

Lue lisää/Read more »

Acatenango on your own

1

If you are visiting Guatemala, and Antigua especially, and if outdoor activities are of interest to you, then hiking to the summit of Acatenango volcano (3976m) is probably on your to do -list. It was on ours too!

Unfortunately Anna suffered an overly active parasite in her system as soon as we got to Antigua, and thus we had to postpone our plans. A few days of rest and many pills later she felt better and we decided to head to the mountain.

Most people go with a guide - we had heard stories of easy routes to the top and decided to opt-out. We were warned of robberies, but did not let it deter us - instead, we left all valuables in the hotel safe. Since 2015, officials had been collecting an entrance fee to the Acatenango area, and we thought that this might have made it safer, too. Also, we dared to go out without a guide because we knew we would only be spending one night on the mountain and thus be a short way away from civilisation. All-in-all, the human mind seems to be a master of self-persuasion.

The evening before, we got some gas for our hiking stove, food and a few rain ponchos and packed most of our (summer) clothes and camping gear, including a single sleeping quilt. So far we had managed well with just one, but this time around were a tad nervous. On the mountain, temperatures are known to plummet below zero at night.

At dawn, we took our gear and a couple of chicken busses, and hitchhiked the final stretch to the starting line close to the town of La Soledad north of Acatenango.

The path to bliss was not paved. We spent the first hour in loose sand taking two steps up and coming one down. Eventually the surface hardened and going got easier as we ascended through lush forests and pinetrees.

In total, it took us about six hours to make our way to base camp, where we'd enjoy the gorgeous sunset and leave our gear for the summit push in the early hours of the morning. At about 3700 meters, and with clear skies, the sun felt very intense, almost heatstroke-intense. This was the first time we had/got to make use of our emergency mylar sheet - against the tent wall, it made for a perfect shade to take an afternoon rest.

A couple of hours later, guided groups began pouring in and, before we realised, nearly every camping spot had a tent on it.

Steep slopes all around us, a steaming pot of rise and raisins and the most beautiful sunset we had seen - could not ask for anything else. 

Until a little more drama was added as the adjacent giant performed its own lava show.

The night was fairly decent with no chills. At four o'clock, we began ascending with the aid of our headlamps. At times, we shone some light on our fellow hikers, whom had not been given the important advice to pack a light source, or had ignored it. This part also had some loose sand, making it very strenuous. In a little less than an hour we had reached the summit, just before the sun bared its bald from behind the clouds. Views were staggering!

The winds on top were relentless and made our hands blue even quicker. Half an hour on top sufficed, after which the path down to base camp looked very intriguing. There we quickly took down our tent, packed our gear and headed further down. After about three hours, from leaving the summit, we found ourselves on the side of the road looking for a ride back into Antigua and clean sheets.

Remarks:

- Definitely worth including in your travel itinerary.

- Reaching the summit is relatively easy, and straight-forward, without a guide. All paths lead to the summit, but some might take a detour. We did have to rely on chance, once. No topographic maps seem to be available.

- The lose sand in the beginning is frustrating, but only lasts for about an hour.

- Do the over-nighter, eventhough a day trip is also possible. By camping on the mountain, you get to experience the sunset and -rise. Volcanic eruptions add to the experience and are more visible at night, although advance orders are not possible.

- Take a ground cloth to protect your tent from the abrasive lava rock at base camp.

- Adhere to the 'leave no trace' -principle. Despite the entrance fee, there is no systematic waste management, nor sanitary facilities. If it did not go through your body, bring it back down. Unfortunately, not everybody does so and litter is starting to build up, especially around camps. Feel free to chastise misconduct.

- Also, there is no water supply on the mountain, so be prepared when departing the city. We had 4 liters per person, including water for cooking. You may be able to buy some at the start line, but should not rely on it.

On gear:

- Sneakers will suffice - no need for hiking boots. We even saw Converse All Stars. So, do not skip the trip even if you don't have the latest hiking apparel.

- We survived by layering our non-hiking gear. However, we were spared from rain, which you might get on the mountain. Keep it in mind.

- The wind can get nasty at the top. Tuomas' poncho froze and was torn to pieces - minimal windbreaking capacity. Our mylar blanket came in handy, again.

- Have a pair of gloves, or buy from the locals at starting line. Or, if you have no other use for gloves, woolen socks do the job as well. These will also come in handy for instance on an overnight and (heavily) airconditioned busride.

- If you don't have your own hiking gear, you can rent them in Antigua. At the starting line, you can buy at least hats, gloves and walking canes from the locals.

Lue lisää/Read more »

Omin päin Acatenangolle

2

Jos vierailet Guatemalassa ja erityisesti Antiguassa, ja retkeily kuuluu kiinnostuksesi kohteisiin (tai vaikka ei kuuluisikaan), niin Acatenango -nimisen tulivuoren (3976m) huiputtaminen lukee todennäköisesti tehtävälistallasi. Niin myös meidän. 

Valitettavasti Anna sairastui parasiittiin heti Antiguaan saavuttuamme, joten jouduimme lykkäämään retkeilysuunnitelmia muutamalla päivällä. Kun vointi parani, päätimme lähteä vuoren valloitukseen.

Useimmat ottavat mukaansa oppaan - me päätimme lähteä matkaan ilman. Kuulimme aiemmin matkan varrella eräältä Acatenangon huiputtaneelta, että reitti on helppo eikä opasta tarvita. Meitä varoiteltiin ryöstön mahdollisuudesta, mutta päätimme jättää arvoesineet hotelliin ja lähteä matkaan. Tiesimme myös, että Acatenangon alueelle on kesästä 2015 alkaen peritty muutaman euron pääsymaksu, joten arvelimme sen rauhoittaneen tilannetta vorojen osalta. Ilman opasta uskalsimme lähteä myös siitä syystä, että kyseessä oli vain yhden yön vaellus, joten pitkistä välimatkoista ei ollut kysymys. Kaikkiaan tuntuu, että ihmismieli hallitsee itsensä ohjailun.

Haimme edellisiltana eväät ja kaasua keittimeen sekä pari kertakäyttösadeponchoa. Pakkasimme mukaan lähes kaikki mukanamme olleet (lähinnä kesä-) vaatteet ja retkeilyvarusteet, mukaan lukien yhden makuupussin. Rantalomailijoina olimme tähän asti pärjänneet yhdellä täkin mallisella makuupussilla, mutta nyt hieman jännitti miten jäässä sitä tulee olemaan. 

Lähdimme aamusta matkaan, ensiksi kahdella kanabussilla ja loppumatkan liftaten. Reitti alkaa läheltä La Soledadin kylää, Acatenangon pohjoispuolella.

Ja ei kun kapuamaan. Reitti alkoi kunnon irtohiekkapätkällä, jossa eteneminen oli melko raskasta. Tämän jälkeen meno helpotti, kun nousimme vehreän kasvuston ja mäntymetsien läpi korkeammalle.

Noin kuuden tunnin kapuamisen jälkeen pääsimme perusleiriin, jossa katsoisimme auringonlaskun, ja johon jättäisimme tavaramme aamuyöstä alkavan huipulle nousun ajaksi. Perusleiriin n. 3700 metriin paistoi aurinko siniseltä taivaalta, tehden olosuhteista todella kuumat (ja lämpöhalvauspotentiaaliset). Laitoimme teltan päälle avaruushuovan, joka toi huomattavan helpotuksen ja varjoisan paikan lepäilyyn.

Parin tunnin päästä perusleiriin tuli oppaiden mukana tulleet retkeilijät ja leiri täyttyikin miltei jokaista tarjolla olevaa telttapaikkaa myöten.

Jyrkkään rinteeseen rakennetuilla leiripaikoilla kelpasi keitellä iltapalarusinariisit. Auringonlasku oli yksi hienoimmista, joita olemme nähneet.

Viereinen Fuego lisäsi dramatiikkaa säännöllisellä laavashowllaan.

Yö meni yllättävän hyvin, emmekä onneksi palelleet. Neljän aikaan aamuyöstä lähdimme kapuamaan kohti huippua otsalamppujemme valossa. Välillä näytimme tietä myös muille kapuajille, jotka eivät ilmeisesti olleet saaneet ohjetta ottaa valoa mukaan. Vaikka sitä todella tarvitsi. Tälläkin pätkällä oli paikoin irtonaista laavakiveä, joka teki etenemisestä hitaampaa ja raskaampaa. Vajaan tunnin kapuamisen jälkeen olimme huipulla juuri ennen auringonnousua. Mahtavat maisemat!

Huipulla tuuli navakasti, nopeuttaen käsien sinertymistä. Reilu puolituntinen riitti, jonka jälkeen polku takaisin perusleiriin houkutteli. Leirin purku ja laskeutuminen, johon meni kaikkiaan noin kolme tuntia. Ja tienposkesta kyyti takaisin puhtaisiin lakanoihin.

Huomioita: 

- Ehdottomasti käymisenarvoinen.

- Huiputtaminen on suht helppoa ilman opasta. Reitti on helppo - kaikki polut vievät huipulle, mutta joitakin pitkin saatat joutua kiertämään hieman pidemmin. Kerran jouduimme turvautumaan arpaonneen. Topografisia karttoja ei ollut saatavilla. 

- Alkumatkan irtohiekkaosuus on hieman haastava, mutta älä turhaudu, se kestää vain noin tunnin.

- Suosittelemme yöpymistä vuorella, vaikka päiväretkikin on mahdollinen. Yöpyminen mahdollistaa auringonlaskun ja -nousun näkemisen. Öiset laavapurkaukset ovat myös kokemisen arvoisia, joskaan niitä ei voi tilata juuri omalle retkelleen.

- Telttasi (jos et vuokraa) säästämiseksi, kannattaa teltan alle ottaa mukaan suojapressu tms., sillä perusleirin maamateriaali on erittäin kuluttavaa laavakiveä. 

- 'Leave no trace' pätee täälläkin. Vaikka pääsymaksuja kerätäänkin, vuorella ei ole (vielä 2016 keväällä) täysimittaista jätehuoltoa eikä myöskään vessoja. Ota mukaasi kaikki mitä sinne veitkin, kaikki sellainen mitä et ole laittanut suustasi sisään. Tee näin, vaikka muut eivät niin tekisikään. Vuorella on jo nyt melkoinen määrä jätettä. 

- Virallista vesihuoltoa vuorella ei ollut, joten varaa riittävästi mukaan jo kaupungista lähtiessäsi. Meille riitti 4 litraa per seikkailija (sis. ruoanlaittovedet). Lähtöpaikalla voi myös täydentää juomavarastojaan, mutta sen varaan ei kannata laskea.

Varusteista:

- Lenkkikengät ovat riittävät varuste, et tarvitse välttämättä vaelluskenkiä. Ihmisiä meni huipulle Converseissakin, joten älä jätä tätä väliin vaikkei mukana olekaan kaikkia viimeisen päälle varusteita. 

- Selvisimme hyvin kerrospukeutumalla, vaikkeivat vaatteemme retkeilytarkoitukseen olleet alunperin suunniteltukaan. Sanottava on kuitenkin, että vältyimme sateelta. 

- Navakka tuuli huipulla on syytä huomioida. Tuomaksen poncho jäätyi ja repeili palasiksi, joten tuulensuojaksi siitä ei ollut. Tässäkin tilanteessa kevyt avaruushuopa auttoi paljon.

- Ota hanskat mukaan, tai osta lähtöpaikan myyjiltä. Tai, mikäli hanskoille ei ole reissullasi muuta käyttöä, niin merinovillasukat ajavat asian oikein hyvin. (Merino)villasukat ovat muutoinkin reissulla hyödylliset esim. ilmastoidussa yöbussissa matkatessa.

- Jos sinulla ei ole omia retkeilytarvikkeita mukana (teltta, makuupussi, -alusta), niitä voi vuokrata Antiguasta. Vielä lähtöpaikalla on mahdollista täydentää varustustaan paikallisten myymillä pipoilla, hanskoilla ja vaelluskepeillä.

Lue lisää/Read more »

Kanabussilla Guatemalaan

0

Matkustaminen on moniltaosin mielenkiintoista. Majoitus-, ruokailu- ja aktiviteettivaihtoehtojen lisäksi eteen saattaa tulla hetkiä, jolloin huomaa pohtivansa erilaisia, välillä jännittäviäkin vaihtoehtoja paikasta toiseen siirtymiselle. Näin etenkin, jos meinaa matkustaa pidempään ja budjetilla.

Jokaiselle löytynee omiin tarpeisiin sopiva ratkaisu. Me haluamme siirtyä mahdollisimman edullisesti. Säästyneet pennoset riittävät kompensoimaan mahdollisesti (ja erittäin todennäköisesti) menetettyä mukavuutta, ja aikaa.

Guatemalassa olemme matkustaneet ns. "kanabusseilla", pikkubusseilla ja liftaten lava-autoilla, joita paikalliset käyttävät kaupunkien ja kylien välisiin siirtymiin. Nuo ensimmäiset ovat Yhdysvalloissa käytöstä poistettuja ja Guatemalaan kyydittyjä vanhoja koulubusseja tai niiden kopioita. Ne ovat liftaamisen ja kävelemisen jälkeen edullisin matkustusmuoto. Yhden teorian mukaan kanabussien nimi juontaa juurensa tavasta, jolla matkustajat sulloutuvat (tai sullotaan) kulkupeleihin, kuin kanat vähemmän eettisissä tuotantolaitoksissa.

Matkan hintaan vaikuttaa valitsemasi kulkupeli. Kanabussilla jonkinlaisena suuntaa-antavana ohjenuorana voi pitää noin 10 quetzalia (noin 1.2€) jokaiselta matkustustustunnilta. Pikkubussit ovat kalliimpia, pahimmassa tapauksessa "jopa" tuplaten. Nyrkkisääntönä voi pitää, että kulkupeli on sitä edullisempi, mitä enemmän kyydissä on paikallisia.

Merkittävimmät kana- ja pikkubussin tunnistamista helpottavat tekijät:

1. Valtaosa kanabusseista on värikkäästi koristeltuja. Pikkubussi on usein Hiace.

2. Kyytiin pääset mistä tahansa tienposkesta

3. Suomalaisen liikennelupatarkastajaviranomaisen painajaisia; pikku-Hiaceen mahtuu helposti 25 matkaajaa, osa ulkona. Kanabussiin mahtuu sadoittain ihmisiä, emmekä liioittele.

4. Yksi kuski ja yksi apulainen, joista jälkimmäinen äänekkäämpi ja roikkuu puoliksi ulkona, etenkin asutusalueella.

5. Ajoneuvojen ikä ja kunto vaihtelee suuresti.

Miten homma toimii?

1. Asetu tienposkeen, mihin vain.

2. Jos lähestyvä ajoneuvo tarjoaa kyytiä, se monesti väläyttää valojaan ja/tai päästää ääneen.

3. Viito aujoneuvo pysähtymään (joskus vauhtia on sen verran reilusti, että saattaa mennä hieman pitkäksi - älä häkelly vaan lähde perään).

4. Vaikka kulkupeli näyttää erehdyttävästi paikallisten suosimalta pikkubussilta, mutta matkustajien enemmistö on muita kun paikallisia, jätä kyyti väliin. Tämä kulkupeli on todennäköisesti turisteille suunnattu shuttlebussi, ja hinta moninkertainen. 

5. Tarkista, että kulkupeli menee oikeaan suuntaan (päämääräsi nimen mainitseminen riittää).

6. Jos ehdit, kysy hintaa: "Kuinka monta quetzalesia [määränpäähäsi]?" = "Cuantos quetzales a...?" [kuantos ketsaales a...?]. Osaa numerot ja kysy etukäteen esim. omasta majoituksesta, mitä kyseinen matka maksaa, jotta saat edes jonkin käsityksen hinnasta. Maksu peritään vasta, kun istut paikallasi. 

7. Jos hinta hyvä, hyppää kyytiin. Kanabussiin voit nousta myös takaovesta - rinkka kannattaa ottaa sisään ja sulloa hattuhyllylle tai jalkojen väliin. Pikkubussin kyydistä voit nauttia myös kattoterassilla, jos sisätilat ovat täyteen ahdetut - terassin aukioloajat on kuitenkin kohteliasta tarkistaa kyyditsijältä.

8. Istu, tai seiso, ja nauti maisemista ja paikallisten kanssa jutustelusta.

9. Maksa matkasi. Jos mahdollista, tarkkaile mitä kanssamatkustajat maksavat kyydistään. Huomioi kuitenkin, ettei ole tarpeellista hikeentyä vieruskaverin maksaessa sinua vähemmän, sillä teillä saattaa olla eri määränpää.

Summa summarum:

- Turisteille tarjottavilla shuttlepikkubussikyydeillä jää moni paikka ja asia kokematta. Ovat kuitenkin oiva valinta, jos aikasi on rajallinen.

- Kokemuksemme mukaan turvallista. Kanabussit eivät välttämättä sovellu matkapahoinvoinnista kärsiville - kyyti välillä aika hurjaa

- Paikallisten suosimilla kulkupeleillä matka taittuu sujuvasti - yhteydet toimii, emmekä ole joutuneet odottamaan vielä kertaakaan. Hämmästyttävää!

Kuulemme mielellämme kokemuksiasi paikallisliikenteestä, erityisesti Belize-Guatemala -akselilla.

Lue lisää/Read more »