Navi

Kanabussilla Guatemalaan

0
Matkustaminen on moniltaosin mielenkiintoista. Majoitus-, ruokailu- ja aktiviteettivaihtoehtojen lisäksi eteen saattaa tulla hetkiä, jolloin huomaa pohtivansa erilaisia, välillä jännittäviäkin vaihtoehtoja paikasta toiseen siirtymiselle. Näin etenkin, jos meinaa matkustaa pidempään ja budjetilla.

Jokaiselle löytynee omiin tarpeisiin sopiva ratkaisu. Me haluamme siirtyä mahdollisimman edullisesti. Säästyneet pennoset riittävät kompensoimaan mahdollisesti (ja erittäin todennäköisesti) menetettyä mukavuutta, ja aikaa.

Guatemalassa olemme matkustaneet ns. "kanabusseilla", pikkubusseilla ja liftaten lava-autoilla, joita paikalliset käyttävät kaupunkien ja kylien välisiin siirtymiin. Nuo ensimmäiset ovat Yhdysvalloissa käytöstä poistettuja ja Guatemalaan kyydittyjä vanhoja koulubusseja tai niiden kopioita. Ne ovat liftaamisen ja kävelemisen jälkeen edullisin matkustusmuoto. Yhden teorian mukaan kanabussien nimi juontaa juurensa tavasta, jolla matkustajat sulloutuvat (tai sullotaan) kulkupeleihin, kuin kanat vähemmän eettisissä tuotantolaitoksissa.



Matkan hintaan vaikuttaa valitsemasi kulkupeli. Kanabussilla jonkinlaisena suuntaa-antavana ohjenuorana voi pitää noin 10 quetzalia (noin 1.2€) jokaiselta matkustustustunnilta. Pikkubussit ovat kalliimpia, pahimmassa tapauksessa "jopa" tuplaten. Nyrkkisääntönä voi pitää, että kulkupeli on sitä edullisempi, mitä enemmän kyydissä on paikallisia.


Merkittävimmät kana- ja pikkubussin tunnistamista helpottavat tekijät:

1. Valtaosa kanabusseista on värikkäästi koristeltuja. Pikkubussi on usein Hiace.
2. Kyytiin pääset mistä tahansa tienposkesta
3. Suomalaisen liikennelupatarkastajaviranomaisen painajaisia; pikku-Hiaceen mahtuu helposti 25 matkaajaa, osa ulkona. Kanabussiin mahtuu sadoittain ihmisiä, emmekä liioittele.
4. Yksi kuski ja yksi apulainen, joista jälkimmäinen äänekkäämpi ja roikkuu puoliksi ulkona, etenkin asutusalueella.
5. Ajoneuvojen ikä ja kunto vaihtelee suuresti.


Miten homma toimii?

1. Asetu tienposkeen, mihin vain.
2. Jos lähestyvä ajoneuvo tarjoaa kyytiä, se monesti väläyttää valojaan ja/tai päästää ääneen.
3. Viito aujoneuvo pysähtymään (joskus vauhtia on sen verran reilusti, että saattaa mennä hieman pitkäksi - älä häkelly vaan lähde perään).
4. Vaikka kulkupeli näyttää erehdyttävästi paikallisten suosimalta pikkubussilta, mutta matkustajien enemmistö on muita kun paikallisia, jätä kyyti väliin. Tämä kulkupeli on todennäköisesti turisteille suunnattu shuttlebussi, ja hinta moninkertainen. 
5. Tarkista, että kulkupeli menee oikeaan suuntaan (päämääräsi nimen mainitseminen riittää).
6. Jos ehdit, kysy hintaa: "Kuinka monta quetzalesia [määränpäähäsi]?" = "Cuantos quetzales a...?" [kuantos ketsaales a...?]. Osaa numerot ja kysy etukäteen esim. omasta majoituksesta, mitä kyseinen matka maksaa, jotta saat edes jonkin käsityksen hinnasta. Maksu peritään vasta, kun istut paikallasi. 
7. Jos hinta hyvä, hyppää kyytiin. Kanabussiin voit nousta myös takaovesta - rinkka kannattaa ottaa sisään ja sulloa hattuhyllylle tai jalkojen väliin. Pikkubussin kyydistä voit nauttia myös kattoterassilla, jos sisätilat ovat täyteen ahdetut - terassin aukioloajat on kuitenkin kohteliasta tarkistaa kyyditsijältä.
8. Istu, tai seiso, ja nauti maisemista ja paikallisten kanssa jutustelusta.
9. Maksa matkasi. Jos mahdollista, tarkkaile mitä kanssamatkustajat maksavat kyydistään. Huomioi kuitenkin, ettei ole tarpeellista hikeentyä vieruskaverin maksaessa sinua vähemmän, sillä teillä saattaa olla eri määränpää.



Summa summarum:

- Turisteille tarjottavilla shuttlepikkubussikyydeillä jää moni paikka ja asia kokematta. Ovat kuitenkin oiva valinta, jos aikasi on rajallinen.
- Kokemuksemme mukaan turvallista. Kanabussit eivät välttämättä sovellu matkapahoinvoinnista kärsiville - kyyti välillä aika hurjaa
- Paikallisten suosimilla kulkupeleillä matka taittuu sujuvasti - yhteydet toimii, emmekä ole joutuneet odottamaan vielä kertaakaan. Hämmästyttävää!

Kuulemme mielellämme kokemuksiasi paikallisliikenteestä, erityisesti Belize-Guatemala -akselilla.


Lue lisää/Read more »

A chicken bus to Guatemala

1
Travelling entails many interesting factors. In addition to considering options for accommodation, dining or activities, you may find yourself in a situation where you need to consider different and sometimes very exciting options for moving from A to B. Even more so, if you are travelling for extended periods of time.

Certainly, there is a suitable option for everyone. For us, the decisive factor is price. Saved pennies compensate for any (and very probable) loss in comfort, and time.

We've travelled on chicken busses, minivans and hichhiked on pick-up trucks, which locals use to get from town to town. The first ones are old US school busses and, after walking and hitchhiking, the cheapest form of transportation. One theory suggests that their name is derived from the way in which passenger squash (or are squashed) into the buses, much like chicken into their cages in less ethical production facilities.


The price of your journey depends on the chosen form of transportation. On a chicken bus, a rough estimate is that you pay approximately 10 quetzales (1.2€) for every hour of travel. Minivans are more expensive - in some cases "even" double the price. A rule of thumb is that the more locals aboard, the cheaper the ride.


Most notable chicken bus and minivan identifiers:

1. Chicken buses are brightly coloured (most of them at least). Minivans are mostly Toyota Hiaces.
2. You can hop on and off anywhere.
3. A small Toyota Hiace fits 25 passengers, easily! Some outside. A chicken bus fits hundreds.
4. One driver and one helper, of which the latter is the vocal one and can be seen outside of the bus, especially in urban areas.
5. Old vehicles in varied conditions.


How does it work?

1. Set yourself by the side of the road, anywhere.
2. Detect an aproaching vehicle. If it is in the business of offering rides, it will most probably flash its headlights and/or make a sound.
3. Wave to communicate your need of a ride (sometimes they will miss you due to excessive speed - do not be alarmed, pick up your backpack and go after it).
4. Even if the ride might mistakenly look like a minivan favoured by the locals, check contents first. If majority of passengers are other than local, skip the ride. Most likely this one is a shuttlebus for tourists, and priced accordingly.
5. Check whether its going your way (mentioning your destination is enough).
6. If you have a chance, check for costs - How many quetzales to [your destination]? = Cuantos quetzales a...? Know your numbers and, to have an idea of the cost, ask your accommodation for the approximate price of the journey. You'll pay after having taken a seat. 
7. If the price is good, hop on. A chicken bus can be boarded through the rear door - take your backpack inside the bus and shove in the overhead racks or between your legs. A minivan ride can also be enjoyed on the roof terrace, if indoors are already squashed with travellers - it is best to check opening times of the roof terrace from the ride provider. 
8. Sit, or stand, and enjoy the scenery and a chat with the locals.
9. Pay for the ride. If possible, keep your eye on what others are paying for their ride. However, do not be alarmed if your fellow travellers pay less - it might just be that your destinations are not the same.


Summa summarum

- With tourist shuttle busses you may miss experiences, places and sights. Although, they are justified if your time is limited.
- In our experience, safety is not to be concerned with. Chicken busses may be too much for the weak stomached as rides may emulate roller coasters.
- Local transportation is a fluid way of travelling - connections are good and frequent, so much so that we have not had to wait anywhere. It is amazing!

We'd be more than happy to hear about your experiences on local transportation in Guatemala. Got any, drop us a comment!



Lue lisää/Read more »

Holbox - relaxed beaches and colourful life

0

Holbox is an island in Mexico, in the 'vicinity' of Riviera Maya and its famous tourist destinations and resorts. Still, schedule at least a few hourse for bus and ferry rides, depending on where you plan on taking the bus from.



The island economy is based on fiahing and tourism. You'll find plenty to do from relaxed beaches to fishing, diving and wildlife watching. Beginning of the year is famous amongst kitesurfers, whereas summer months are great for whaleshark and turtle watching.



Absolutely worth a visit! The island is small and our significance on its economy big. Hence, we also have great power and responsobility in determining its future development. Lets make responsible and sustainable choices!


In our six days, we made some observations, both good and less than so:

+ All beaches are public. No major hotel chains on the island.
+ Beaches in general: plenty to walk and you might see flamingos on the way!
+ Retained its authenticity, even with growing tourism. Note! Very little to offer for those seeking luxury.
+ Possibility to camp on established camping grounds. Great for budget travellers!
+ Nearly carless, completely tarmacless.
+ Safe, sincere and relaxed.
+ Manageable, on bike or even foot, in a week.
+ You get to experience the island on your own terms - no agressive peddlers.



- Nearly carless, but by no means golfcartless. Their noise can get annoying, especially around the center square.
- Mosquitoes at camp at dawn and dusk. Quick to bite, but not ichy for a long time.
- Overprized crepe-guy at center square. Or, we got tricked. ;) Worth learning at least the numbers.



* (Credit) cards are accepted in some places, but you should not count on it. An ATM is located next to the center square. MasterCard is cheaper compared to Visa. Make a note of your own bank's possible extra costs for withdrawing money abroad.
* In Chiquila (harbour town for the Holbox ferry), ticket office for the busses is a person sitting on a fence. No official booth. Nearly missed her in all our hurry.
* Pay with your card as often as possible (despite the 2-5% extra charge). If necessary, withdraw money at an ATM. Only as a last resort, exchange your home currency for pesos, and try to avoid doing so at the airport. Exhange rates for euro (€) vary between 15 MXN$ (at the airport) and 19 MXN$.



Our budget for two:
(1€ = 20$; average rate of the Mexican Central Bank)

Bus Cancun-Chiquila: 11€/220$
Ferry Chiquila-Holbox-Chiquila: 24,5€/490$
Accommodation: camping 15,5€/310$ per night, Hostel & Cabanas Ida y Vuelta Camping. They also have dormitories and provate cabins. Quiet neighborhood, only 200 meters to the beach. A light breakfast is included. A strong recommendation!
Eating: We dined varyingly at restaurants/ cafes and cooked ourselves - never spent more than 20€/400MXN$ per day. On the street from the harbour to the center square, there is a stand selling the best warm baguettes and hamburgers.

Our goal was to get by on less than 50€/1000MXN$ per day, and achieved it easily. Although, we did not take part in any organized tours or acivities and left shopping to a minimum.



Lue lisää/Read more »

Holbox - rentoa rantaa ja värikästä elämää

1
Holbox on saari Meksikossa, Riviera Mayan suosittujen lomakohteiden 'läheisyydessä'. Bussi ja lauttamatkoihin on hyvä varata vähintään muutama tunti, riippuen mistä päin bussilla saapuu. 


Saari elää pääosin kalastuksesta ja turistien tuomista pesoista. Tekemistä on moneen makuun - rantarentoutumista, kiertoajelua ja -veneilyä, kalastusta ja sukellusta. Erityisesti alkuvuodesta tuuliolot houkuttelevat leijalautalijoita ja kesäkuukausina saaren edustalla voi bongata valashaita ja rannoilla pesiviä kilpikonnia.


Ehdottomasti vierailun arvoinen! Saari on pieni ja meillä vierailijoilla suuri merkitys sen taloudelle. Siksi meillä on myös merkittävää valtaa ja vastuuta siinä, mihin suuntaan Holbox tulevaisuudessa kehittyy. Tehdään vastuullisia ja kestäviä valintoja.


Vajaan viikon aikana teimme huomioita, hyvässä ja vähän vähemmän:

+ Rannat julkisia, ei isoja hotelliketjuja.
+ Rannat ylipäänsä: käveltävää riittää ja voit nähdä mm. flamingoja.
+ Säilyttänyt autentisuuttaan, vaikka turisteja löytyy. Huom! Rajallisesti tarjottavaa luksuslomailijalle.
+ Suomesta edulliset lennot Cancuniin, ja saarella telttailumahdollisuuksia. Edullinen loma on mahdollinen.
+ Lähes autoton, täysin asfaltiton
+ Turvallinen, välitön, rento
+ Hallittava, eli saaren näkee ja kokee helposti, pyörällä tai jalan. Viikko riittää mainiosti.
+ Saaren saa kokea omilla ehdoillaan - ei agressiivista kaupustelua tai palveluiden tyrkyttämistä.


- Lähes autottomuus korvattu golfkärryjen pärinällä. Hieman häiritsevää etenkin keskusaukion läheisyydessä.
- Hyttysiä majapaikassa aamun- ja illankoitteessa. Nopeita puremaan, ei kuitenkaan kutise pitkään.
- Ylihinnoiteltu Crepemies keskustorin laidalla. Kannattaa aina tarkistaa hinta...ja opetella numerot paikallisella kielellä.


* Saarella (luotto)kortit kelpaavat jotenkin. Pankkiautomaatti keskusaukion laidalla. Nosto MasterCardilla puolet edullisempi kuin Visalla. Huomioithan lisäksi oman pankkisi mahdolliset nostomaksut.
* Chiquilassa (satamakylä mantereella) bussilipun myyjä istuu aidalla - ei virallista kojua. Meinasi jäädä lähtökiireessä huomaamatta.
* Ensisijaisesti kannattaa maksaa kortilla (2-5%:n lisämaksusta huolimatta), tarvittaessa nostaa rahaa, ja viimeisenä oljenkortena vaihtaa kotimaan valuuttaa. Lentokentällä kaikkein huonoin vaihtokurssi (1€ = 15$, Meksikon peso), muutoin vaihdettaessa paikasta riippuen 1€ = 16,5 - 19$.



Budjetti kahdelta:
(1€ = 20$; vaihtokurssi Meksikon keskuspankin keskimääräinen)

Bussi Cancun-Chiquila: 11€/220$
Lautta Chiquila-Holbox-Chiquila: 24,5€/490$
Majoitus: telttapaikka 15,5€/310$ per yö, Hostel & Cabanas Ida y Vuelta Camping. Löytyy myös dormeja ja yksityisiä huoneita. Rauhallisella paikalla, rannalle 200 metriä. Kevyt aamiainen sisältyy hintaan. Vahva suositus!
Ruoat: Aterioimme vaihtelevasti ulkona ja itse kokaten. Ruokiin ei kuitenkaan mennyt koskaan yli 20€:a/400$:a päivässä. Satamalta keskustaan johtavan kadun varrella koju, josta saa aivan loistavia lämpöisiä sämpylöitä ja hampurilaisia.

Tavoitebudjetti oli 50€/1000$ per päivä, ja sen alle päästiin hyvin. Tosin mitään aktiviteettipalveluja ei ostettu ja shoppailukin jäi minimiin.



Lue lisää/Read more »

Itinerary

0
Take-off is on January 18th, 2016. First two months will be spent on the Mexico-Belize-Guatemala –axis without specific plans. The only intention is to dive into history, culture, language and seas. Any spare time will also be spent in awe.

Pacific Crest Trail, PCT
In March we’ll begin our long journey from the US-Mexico border on the Pacific Crest Trail. The goal is to hike 2600 miles/ 4300 kilometers in about five months. The timeframe is set by the US Tourist Visa and weather conditions on the trail. We are definitely not looking forward to finding ourselves on trail in an autumn snowstorm without valid travel documents.

Nearly all preparations are aimed at completing the hike, from minimal training to gear purchases.

The hike itself was born on spur of the moment. “-Hey, there’s this little hike. You wanna go? -Yeah, I just read about it too. We could try it. -Okay, we’re going.”

If we make it all the way to Canada, on foot, it is a) a miracle and b) proves that anyone can do it. According to Tuomas, it is an option to quit the hike if we feel like it. Anna, however, holds onto the thought that hike continues, even if heads start falling off. Stay tuned to find out who feeds whom to a bear. Or, escapes into the wild with all supplies.

Life after the hike is a mystery. Thoughts are on the beaches of Central and South America. However, any tropical corner of the world is a possibility. Experience has shown that oceanfront is intriguing after dust and rocks.


Journey will last as long as possible. What are return tickets?
Lue lisää/Read more »

Matkasuunnitelma

0
18. tammikuuta 2016 lähdemme Helsingistä kohti Meksikoa ja Jukatanin niemimaata. Tarkoituksena on viettää ensimmäiset pari kuukautta akselilla Meksiko-Belize-Guatemala ilman suurempia suunnitelmia. Ainoina etukäteisaikomuksina on sukeltaa alueen historiaan, kulttuuriin, kieleen ja meriin. Muukin aika mennee ihmetellessä.

Pacific Crest Trail, PCT
Maaliskuussa 2016 aloitamme vaelluksen Meksikon rajalta kohti Kanadaa Pacific Crest Trailillä (PCT). Tavoite on kävellä 4300 kilometrin matka noin viiden kuukauden aikana. Aikaraamin asettavat Yhdysvaltojen turistiviisumin voimassaoloaika sekä sääolot. Ei haluta löytää itseämme polulta syksyn lumipyryssä ilman voimassaolevia maassaololupia. 

Lähes kaikki matkaan liittyvä ennakkovalmistautuminen on tehty vaellusta silmällä pitäen, minimaalisiksi jääneistä treeneistä varustehankintoihin.


Vaellus on puhdas päähänpisto, jonka ajatteleminenkin naurattaa. "-Hei, mut olis tämmönen pikkuvaellus, mennäänkö? -Joo, miten voi olla et mä olin just kattonut samaa, vois kyl kokeilla. -Okei, päätetty."


Jos päästään Kanadaan asti, on se a) ihme ja b) todiste siitä, että jokainen pystyy siihen. Tuomaksen mukaan voidaan jättää vaellus kesken, jos siltä tuntuu. Anna on puolestaan sitä mieltä, että loppuun asti yritetään vaikka pää irtoaisi. Seuratkaa blogia, niin tiedätte kumpi syöttää kaverinsa karhulle. Tai, jättää kaverinsa ja karkaa erämaahan ruoat mukanaan?


Vaelluksen jälkeinen elämä jää pitkälti arvailujen varaan. Ajatuksena on siirtyä takaisin Väli- ja Etelä-Amerikkaan. Tosin juuri mikään muukaan lämmin maailmankolkka ei ole suljettu pois ajatuksista. Kokemuksen perusteella haluamme suunnata meren läheisyyteen pölyn ja kivien jälkeen.


Matkalla ollaan mahdollisimman pitkään. Paluulippua ei ole. Kaikki omaisuus kulkee mukana, muutamaa muistolaatikkoa ja tärkeimpiä urheiluvälineitä lukuunottamatta.




Tervetuloa mukaan!




Lue lisää/Read more »

Miten tavarat kannetaan?

2

Reissun alkuun on aikaa vajaa kaksi päivää ja pakkaushommat ovat lähes valmiita. Kerrankin ajoissa! Mukaan lähtee kaksi rinkkaa ruumaan ja kaksi Fjällrävenin Kånkenia käsimatkatavaroita varten.

Yksi vaikeimmista matkaa ja vaellusta varten tehdyistä ostoksista on ollut rinkka. Vaakakupeissa painoi grammanviilaus ja kantomukavuus. Muunmuassa Expedin rinkkoja kokeiltiin kertaan jos toiseenkin, mutta kantomukavuus ei parantunut vaikka kuinka säädettiin. Exped olisi ollut erittäin houkutteleva painoltaan, mutta kun ei käynyt selkään niin ei käynyt. Tuomas myös palautti Haglöfs:n Rösen, sillä rinkan alareuna osoittautui alaselän/ pakaran muotoon sopimattomaksi.


Rinkan kokeilumahdollisuus on meille välttämättömyys, vaikka netistä tilaamalla vaihtoehtoja olisi ollut tietysti paljon enemmän. Rinkkaa etsiskellessämme huomasimme, että kokeilumahdollisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Useilla liikkeillä ei ole kaupoissaan yhdestä mallista kaikkia eri kokoja. Tämä hankaloittaa huomattavasti rinkan ostoa, kun ei voi samalla kertaa vertailla eri kokoisia rinkkoja toisiinsa. Oman hankaluutensa aiheutti myös se, että eri kaupoilla on valikoimissaan eri merkit, jolloin välitön kantomukavuuden vertailu hankaloituu.


Vinkki: Kokeilethan rinkkaa realistisella kuormituksella! Viisi kiloa ei riitä, jos rinkan paino tulee olemaan reilusti enemmän. Ja käytä aikaa säätöjen viilaamiseen jo kaupassa.

Huomio: On hämmentävää, miten nopeasti huomaat haluavasi yhdistellä eri rinkkojen ominaisuudet ja pohtivasi miksi hitossa kaikkia hyviä ominaisuuksia ei ole laitettu yhteen rinkkaan? Liekö tässä syy siihen, miksi kaappi on ollut pullollaan jos jonkinlaista kantolaitetta? Ja taas oli ostettava uudet. Toki vanhoista on hankkiuduttu eroon.


Keveyden ja kantomukavuuden lisäksi etsimme rinkkoja, joissa on...

Irrotettava läppä. Tämä on yksi hyvä esimerkki ominaisuudesta, jonka toivoisi olevan jokaisessa rinkassa. Olisimme siis halunneet ottaa Pacific Crest Trailille rinkan, josta saa läpän irti ja jättää läppä säilytykseen vaelluksen ajaksi näin saaden rinkan kevyemmäksi. Nyt Annan läppä on leikattava irti, jos siitä haluaa eroon - Tuomaksella läppä irtoaa helposti.


Riittävästi taskuja. Kokemus on osoittanut, että vähintään yksi, mieluummin useampi venyvällä materiaalilla varustettu ulkotasku sujuvoittaa reppureisssaamista. Myös lantiovyöllä olevat taskut on todettu toimiviksi. Lisäksi etsimme
 rinkkoja, joissa isoon osaan pääsisi yläosan "pääsisäänkäynnin" lisäksi esim. sivussa olevan vetoketjun kautta. Toisena vaihtoehtona oli löytää rinkka, jossa on kaksi erillistä isompaa säilytystilaa. Lopulta me molemmat päädyimmekin rinkkoihin, joissa on kaksi erillistä isompaa säilytystilaa.


Pilli integroituna rintaremmiin. Tämä olisi ollut pieni plussa, mutta pillin voi ostaa erikseen painon juuri lisääntymättä, joten no big deal.


Mihin päädyimme?

Annan selässä keikkuu Deuterin ACT lite 50+10, jolla painoa n. 1600 grammaa. Tuomaksella puolestaan vajaa 1200 grammainen Bergansin Trysil 65.




Lisäkuulumisia rinkkojen toimivuudesta tulossa, kunhan ne ensin pääsevät tositoimiin!


Lue lisää/Read more »

How do we camp?

1

"We really were supposed to have everything?" And we did, until we got our heads wrapped around the Pacific Crest Trail. The decision to attempt it put a whole new emphasis and a set of requirements on our gear. We are not fanatic about shaving every gram, but certain scrutiny is necessary, especially when we carry everything with us. 

Camping gear is no exception. In fact, this is where we shaved the most grams.

For more general thoughts on gear, read our previous post.

Tent

Our old Marmot Aura 2p is a fine tent - easy to pitch up, freestanding double layer structure and two good sized vestibules. But, at 2.4kg/5.3lbs, a "bit" heavy compared to many of the tents favored by PCT hikers (many go as light as only having a tarp).
Marmot Aura & Finnish Archipelago,
2014

After consideration, we opted on a US based Zpacks and their Triplex tent.

It saved us 1.5kg/ 3.3 lbs and gave plenty more room. Apart from the netting, the tent is made of cuben fiber. The material is extremely light, durable and waterproof, and retains its form, even when wet.

In addition to ground stakes, there are no separate poles. Instead, you use hiking poles to pitch it. Again a weight save since they are part of the pack anyway.

It might not come as a surprise then, that the most decisive factor in purchasing a new tent was weight. Also, the two vestibules were a requirement to allow for easier nightly excursions.

The Triplex has received good reviews, but personal experiences are nil. We'll get back to you on this from trail.

The tent set us back 600€. When shopping online, take note of the rules of the EU taxation and customs union, and especially possible duties and VAT. Our tent was delivered to a relative in the US and so we avoided the tax burden. Naturally, if we ever bring the tent into the EU, we'd have to see about the necessity for a customs declaration.

Sleeping "bags" and pads

Not an easy one either. In principle, Anna's old down sleeping bag would be fine. Tuomas' summer bag, on the other hand, would not suffice. And then there is the question of weight. Both of our old bags are on the heavy side and therefore in need of replacement.

Campers, summer 2015

Eventually we opted for a small US company, Enlightened Equipment, and their Convert quilts. Why? Because of weight (Anna's 840g/ 29.6 oz, Tuomas' 890g/ 31.5 oz), price and interest in trying out a new type product - a hoodless sleeping bag.

The Convert is also more roomy compared to traditional mummy style sleeping bags, especially at hips and knees. The hoodless design allows for more freedom of movement as well. Both of us are restless sleepers and more than once we have found ourselves with our faces turned into the hood of our old bags. In a hoodless quilt, you're free doc twist at your will. Lack of a hood does necessitate a proper head coverage (e.g. a comfy beanie).

Extra credit for Zpacks for using European duck down (goose down is better quality, but also more expensive). The duck down is collected as a byproduct of the meat industry. True, there could be more ethical options, but at least there is no force-feeding or live-plucking.

The quilts are rated 10F/-12C. A lighter bag would suffice for the PCT hike, but since the supplier uses a rating "similar" to the EN lower limit rating, we wanted to be on the safe side. Our silk liners further increase warmth, if needed, and also preserve the insides of the quilts.

An interesting detail in the Enlightened Equipment quilts is the possibility to customize your quilt, down to color options. Pictures to follow - we did not stick to traditional color combinations.

At least as important to the quilts are sleeping pads. A quality quilt does no good if you lose heat through a poor pad. We will most likely opt for Exped Synmat Hyperlite pads and combine them with an extra insulation and protective layers underneath (e.g. mylar blankets).

...

We'll retain our old gear as reserves, just in case. It may well be that the PCT (about 4000km/ 2600miles and anywhere from four to six months) proves too much for our new gear. Also, shaving off every single gram is not as important after the hike. 

p.s. Of the two of us, Anna is the colder sleeper - having been in charge of equipment, Tuomas is naturally a tad nervous. I'm sure we'll get back to this as well.

Here are the links to all the manufacturers:
http://www.zpacks.com/
http://www.enlightenedequipment.com/
http://www.cocoon.at/
http://www.exped.com/international/en
Lue lisää/Read more »

Onko turvallista matkustaa?

0

Saat ajatuksen matkakohteesta. Innostut ääriäsi myöten. Etsit mahdollisimman edullisen tavan toteuttaa matkan. Intopinkeänä odotat lähtöpäivää. Sitten, huoli tai ainakin ajatukset turvallisuudesta hiipivät mieleen. Näin siis meillä - viimeinen kohta erityisen herkästi Tuomaksella, aina.

Halu nähdä, kokea ja elää vs. riskit

Yht'äkkiä riskit tuntuvat liian suurilta - seuraa paniikinomainen reaktio. Voiko sittenkään lähteä? Esimerkiksi kesän 2014 Kenia-Tansania -matkasuunnitelma meni jo ajatuksissa uusiksi Tuomaksen "turvallisuusanalyysin" pohjalta. Sanat "Kenia" ja "sotariskialue" samassa yhteydessä säikäyttivät. Analyysi osoittautui kuitenkin hätiköidyksi. Kunhan pysyimme pois Pohjois-Kenian kaivosalueilta, syytä huoleen ei ollut.

Annan mielestä kaikkialla on turvallista - kaikkihan on itsestä kiinni. On äärimmäisen epätodennäköistä joutua hankaluuksiin, joiden syihin ei olisi voinut millään tavalla itse vaikuttaa. Toisaalta äärimmilleen vietynä hankaluuksien välttely voi johtaa epäileväisyyteen kaikkia uusia tilanteita kohtaan ja siihen, että tulee kohdanneeksi vähemmän uusia ihmisiä. Tämä ei tietenkään ole tarkoitus. Matkaan lähtemisen tarkoitushan on maisemien näkemisen lisäksi nimenomaan uudet kokemukset, ihmiset ja tilanteet! Tuomaksen yleismaailmallinen ennakkopanikoiminen turvallisuudesta ei niinkään ulotu hetkiin, joissa kohdataan uusia ihmisiä. Annalla saattaa tässä asiassa olla opittavaa Tuomakselta ja toisaalta, taidamme täydentää toisiamme. Annan mielestä pahinta mitä voi käydä on joutua vankilaan, suolistotautisena.

Huolestuminen tulevasta matkasta ei ole vielä iskenyt Tuomaaseen. Voi johtua siitä, ettei asiaa ole vielä tarpeeksi pohtinut. Toivottavasti kuitenkin siitä, että asioihin on perehdytty ja aiemmat matkustuskokemukset antavat itsevarmuutta olla huolehtimatta. Katsotaan miten käy.

Matkaajien blogit, viralliset verkkosivustot, paikalliset mediat kielitaidon salliessa ja satunnaiset lähteet muovaavat ajatuksia kokonaisuudesta. Mitä enemmän ja monipuolisemmin perehtyy, ja muistaa itse ajatella, sitä realistisemman kuvan saa. Tähän asti matkalle on aina lopulta voinut ja kannattanut ehdottomasti lähteä. 
Ei lompakkoa takataskuun!

Reissussa oman turvallisuutensa voi parhaiten varmistaa, kun tuntee paikalliset tavat ja kunnioittaa niitä, tietää missä kannattaa ja ei kannata liikkua ja kiinnittää huomiota omaan toimintaan. On myös hyvä muistaa, että takapuolen noustessa olalle harkintakyky yleensä hämärtyy. Maalaisjärkeä on hyvä täydentää globaalijärjellä.

Mitä enemmän on tekemisisissä erilaisten ihmisten kanssa, sitä luonnollisempaa on olla tekemissä erilaisten ihmisten kanssa. Jokainen aloittaa jostakin. Varmaa on se, että kannattaa aloittaa. Maailma on riippuvainen yhteyksistä ihmisten, kansojen ja valtioiden, kaikkien välillä. Erilaisuus voi pelottaa, mutta se on vain hetkellinen tila, jos niin itse päätät. Mitä paremmin tunnemme, ymmärrämme ja kunnioitamme toisiamme, sitä enemmän erilaisuus on samanlaisuutta, ja sitä turvallisempaa on myös matkustaa.

Miten sinä valmistaudut matkaan? Huolettaako turvallisuus? Kuulemme mielellämme ajatuksiasi.

P.s. Ulkoasiainministeriöllämme on matkustamista ja konsulipalveluitaan käsittelevä bloginsa. Mielenkiintoista luettavaa ministeriöläisiltä ympäri maailmaa. Suosittelemme! Kannattaa myös perehtyä matkustustiedotteisiin.
Lue lisää/Read more »