Navi

Sierran lumet takana

4

Olemme vihdoin n. kuukauden ja puolikkaan jälkeen jättäneet Sierran korkeimmat ja lumisimmat huiput taaksemme.


Etappi vaati paljon, mutta myös tarjosi niin kovin paljon enemmän. Lumiset olosuhteet, nousut ja laskut, aurinkoiset päivät ja jäätävät yöt tekivät etenemisestä ajoittain todella raskasta ja päiväetapit kutistuivat välillä puoleen siitä mihin oltiin totuttu tai mitä suunniteltu.



Mutta, kun on iltapäivän rämpinyt reiteen asti upottavassa lumessa, tuntuu seuraavan aamun näköala palkintona vielä paremmalta. Kaiken vaivan arvoiselta. On jaettu niin turhautumisen kuin ilon kyyneliä.




Olemme ehdottomasti tyytyväisiä päätökseemme jatkaa suoraan vuoristoon, emmekä pitäneet taukoa tai siirtyneet 'vehreimmille' poluille. Näin saamme kokea reitin yhtäjaksoisesti alusta loppuun - tuntuu ennemmän läpivaellukselta.





Parhaillaan olemme kilometrin 1913 kohdalla ja lepuuttamassa mieltä ja ruumista Sierra Cityn vehreissä maisemissa. 


Pieni, muutaman sadan asukkaan kylä lepää kauniiden kukkuloiden ympäröimässä laaksossa. Majapaikkanamme tällä kertaa ihanan Susanin koti, idyllinen River Haven.

Yhteenveto:

52. pv: 14,5km, Glenn Pass
53. pv: 24km, Pinchot Pass
54. pv: 16km, Mather Pass, jäätävän kylmä yö
55. pv: 26km, Bishop Pass Trail jnct
56. pv: 19km, Bishop
57. pv: 0km, Bishop
58. pv: 0km, Bishop
59. pv: 0km, Bishop
60. pv: 23,5km, Kings River & Muir Pass
61. pv: 26,5km, Evolution Meadow
62. pv: 32km, Bear Creek
63. pv: 19km, Vermillion Valley Resort
64. pv: 21,5km, Lake Virginia
65. pv: 26,5km, Mammoth Lakes
66. pv: 0km, Mammoth Lakes
67. pv: 0km, Mammoth Lakes
68. pv: 0km, Mammoth Lakes
69. pv: 9,5km, Rainbow Falls
70. pv: 27,5km, Thousand Island Lake
71. pv: 29km, Tuolumne Meadows
72. pv: 28km, Sunset Creek
73. pv: 19km, Half Dome, Yosemite Valley
74. pv: 0km, Yosemite Valley, backpacker cg
75. pv: 0km, Bridalveil Campground
76. pv: 12km, Yosemite Valley, backpacker cg
77. pv: 0km, Yosemite Valley
78. pv: 0km, Tioga Campground
79. pv: 28km, Miller Lake
80. pv: 24km, Small Lake
81. pv: 24km, ?
82. pv: 43km, Sonora Pass
83. pv: 0km, Bridgeport
84. pv: 17,5km, East Fork Carson Creek
85. pv: 40km, Eagle Creek
86. pv: 37,5km, Highway 88
87. pv: 22,5km, South Lake Tahoe
88. pv: 0km, South Lake Tahoe
89. pv: 18km, Gilmore Lake
90. pv: 32km, Barker Meadow
91. pv: 28,5km, Granite Chief
92. pv: 22,5km, Truckee
93. pv: 33,5km, Lacey Peak
94. pv: 32km, Sierra City


Yhteensä: 776,5km/ 25km per vaelluspäivä

Huomioita:

- Kun on tottunut rinkan painoon, on helppo huomaamattaan lisätä kuormaa pienillä esineillä. Meille mukaan on tarttunut mm. deodorantti, rasvoja ja nestesaippuaa. Jälkimmäistä oli välillä useampi purkillinen.



- Olemme pikkuhiljaa karsineet kuormaa samalla kun lumen määrä on vähentynyt ja olemme laskeutuneet kohti merenpintaa. Viimeisetkin talvivaellusvarusteet on nyt postitettu tukikohtaan Los Angelesiin. Kuormasta on siis poistettu talvitakit, jääraudat ja -hakut ja hanskat. Samalla on karsittu purnukoiden määrää ja kirjaimellisesti viilattu grammoja mm. deodoranttipurkkia ja aurinkorasvapuikkoa leikkaamalla. Tilalle on tullut vain hyttysverkot, sillä inisijöiden määrä näyttäisi olevan nousussa. Rinkat tuntuvat, ja ovat merkittävästi kevyemmät.



- Tuomas sai valmistajalta takuuseen uuden rinkan. Bergansin Trysil 65:n runko kului rinkkakankaan läpi. Uusi Helium 55 on edellistä vieläkin kevyempi. Painoa vain kilo. Samalla pehmusteet ovat kutistuneet ja kantotuntuma muuttunut hieman, mutta kun kantamusten kokonaispaino on myös pudonnut, ei mukavuudesta ole joutunut tinkimään. Asioiden hoitaminen sujui n. kymmenellä sähköpostilla ja uusi rinkka toimitettiin käytännössä ovelle, tällä kertaa Truckeessa sijaitsevan (anniskelu)ravintolan ovelle.

- Sen sijaan, kenkien osalta La Sportivan kanssa takuuasioiden hoitaminen ei ole ollut ollenkaan yhtä sujuvaa. 140 mailin/ 225km jälkeen repsahtaneet kengät olisi takuukäytönnön mukaisesti lähetettävä arvioitavaksi - hieman hankalaa, kun kyseessä on ainoat olemassa olevat tossut.

- Rinkkojen lisäksi myös reissaajien paino on pudonnut. Puntarilla ei ole käyty, mutta molempien vyötärölinja on kaventunut merkittävästi. Vuoristossa ei yksinkertaisesti jaksanut kantaa riittävästi ruokaa korvaamaan jokaista kulunutta kaloria. Kaupungeissa vajetta pyritään aina parhaan mukaan korjaamaan. Katsotaan mitä painolle tapahtuu, kun maasto edessä tasoittuu.



Lue lisää/Read more »

Viikko vuoristossa

2

Viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen olemme siirtyneet virallisesti pois aavikolta. Sen myötä, pari asiaa on muuttunut.


Rinkan paino on noussut sen jälkeen, kun siirryimme Sierra Nevada vuoristoon. Parista kevyemmästä vaatekappaleesta luovuttiin ja niiden tilalle rinkkaan on nyt ilmestynyt talvivaellusvarusteita: untuvatakit, Annalle kuoritakki (Tuomas kantoi omaansa mukana koko matkan) sekä vaellusraudat kenkiin ja vaellusjäähakut jyrkille ja/tai jäisille osuuksille.


Lisäksi mukana on ns. karhukanisterit, molemmille omat, jotka vaaditaan tietyissä osin Sierraa. Sääntöjen mukaan, ja sakon uhalla, kaikki ruoat ja muut tuoksuvat esineet on leiriydyttäessä pakattava niihin. Näin eväät säilyvät koskemattomina eivätkä villieläimet totu ihmisravintoon. 

Olemme myös saanet rutkasti kosketusta talvivaeltamiseen, ja myös jonkin verran leiriytymiseen. Tämä on yksi syy miksi osa vaeltajista valitsee myöhemmän aloituspäivän - ei tarvitse vaeltaa läpi lumen.



Jäähakuille ja vaellusraudoille on jo ollut käyttöä, kun yritimme huiputtaa Mt. Whitneyä. Valitettavasti Tuomaksen kunto loppui kesken matkan ja palasimme takaisin 'perusleiriin'.



Ensimmäisen vuoristoviikon aikana nousimme myös PCT:n korkeimman kohdan, Forester Passin (13200 jalkaa/ 4023m), yli. Olimme onnekkaita, sillä saimme kokea tuon ylityksen muiden vaeltajien kanssa, joista kaksi erittäin kokeneita vuoristo-oppaita. Se rauhoitti mieltä ja antoi rutkasti varmuutta omaan toimintaan. Hakut ja erityisesti jääraudat osoittautuivat tärkeiksi.

Yhteenveto päivämatkoista:

41. pv: 0km, Kennedy Meadows, Lone Pine tarvikehaku
42. pv: 24km, South Fork Kern River, kohti Sierra Nevada vuoristoa
43. pv: 23km, Death Canyon Creek
44. pv: 31km, Cottonwood Pass
45. pv: 26,5km, Crabtree Meadows
46. pv: 18km, Crabtree Meadow Ranger Station & Mt Whitney yritys
47. pv: 20km, Forrester Pass
48. pv: 14,5km, Middle Vidette
49. pv: 15km, Bishop
50. pv: 0km, Bishop
51. pv: 0km, Bishop

Yht. 172km, 21,5km per vaelluspäivä.

Huomioita:

- Salomon Speedcross 3:set ovat osoittautuneet mainioiksi vaelluskengiksi myös lumella. Pitoa löytyy uskomattomat määrät, paitsi jäällä, jolloin otetaan käyttöön vaellusraudat. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme jämerämpiin Kahtoola KTS -rautoihin, kevyempien Microspikes:ien sijaan. Onneksi! Vaikka hintaa on tuplat, kunnon raudat tuovat lisää varmuutta, etenkin jyrkillä osuuksilla.  Eli kenkä-rauta -yhdistelmä toimii. 

- Kalvottomina kenkämme kyllä kastuvat helposti, mutta myös kuivuvat perinteistä vaelluskenkää nopeammin. Ja jälkimmäisiä käyttävillä tuntui myös olevan varpaat märkänä.

- Lumiset olosuhteet edellyttävät suunnittelemaan päivän tarkemmin. Matkaan on lähdettävä ajoissa, jotta pääsee etenemään hankikantoisilla. Iltapäivään mennessä aurinko on ehtinyt lämmittää lumipeitteen niin pitkälle, ettei se enää kanna vaeltajaa. 

- Päivämatkat lyhenevät merkittävästi - aavikolle verrattuna meidän keskimääräiset päiväkilometrit ovat tippuneet n. 30km:stä 20km:iin.

- Myös leiritymiskorkeuteen on hyvä kiinniittää huomiota, ja suunnitella päivämatkat sen mukaisesti. Mitä alempana pystyt leiriytymään, sitä vähemmän kohtaat lunta ja jäätä, ja sitä lämpimämpiä (tai vähemmän kylmiä) yöt ovat.
Lue lisää/Read more »

Neljännes vaellusta takana

0

Olemme vaeltaneet yhteensä 1030,5km ja majailemme tällä hetkellä Kennedy Meadowsissa. Aavikko-osuus on virallisesti ohi, vaikka se ei lämpötilallaan meitä uuvuttanutkaan. Anna jopa paleli aavikolla. Seuraavaksi edessä siintää Sierra Nevada.



Lähiviikkojen suunnitelmat ovat vielä auki. Nimensä mukaisesti lunta Sierra Nevada -vuoristossa (suom. luminen vuoristo) on talven jäljiltä vielä runsaasti ja uusi myrskyrintama osuu vuoristoon seuraavien päivien aikana.




Ennusteet lupaavat 30 - 90 cm uutta lunta. Polku peittynee ja eteneminen hidastuu merkittävästi. Lopullinen lumisaldo vaikuttaa suunnitelmiin. Jo nykyisilläkin lumilla eteneminen hidastuu keskipäivään mennessä, kun lumipeite pehmenee ja alkaa pettämään askeleen alla.




Osa vaeltajista pitää pari viikkoa taukoa, osa siirtyy pohjoisemmaksi, jopa Oregonin osavaltion puolelle saakka, ja muutamat odottavat vain myrskyn loppua ja lähtevät vuoristoon mahdollisimman pian.




Pari päivää sitten Posti-Pate toimitti meille uudet kengät ja lämmintä vaatetta. Kiitos Tuomaksen veljelle Teemulle postittamisesta. Pakettiin sisältyi myös muutama mukava, ja mielenkiintoinenkin yllätys. Lisäksi olemme tilanneet uusia varvassukkia, koska ne ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi, joskaan eivät kaikkein kestävimmiksi, sekä jäähakut jyrkimpiä osuuksia silmälläpitäen.




Yhteenveto menneistä päivistä:


31. pv: 30km, Tehachapi & Santa Fe Motel

32. pv: 13,5km, päivävaellus Tehachapista, Cameron Rd - Tehachapi Willow Rd
33. pv: 27km, Golden Oaks Spring, Cheryl Strayed:n jalanjäljissä
34. pv: 33,5km, Cottonwood Creek
35. pv: 43km, Bird Spring Pass, ylös, alas, sadetta, ylös ja alas jne.
36. pv: 33,5km, Walker Pass
37. pv: 48km, Chimney Creek, vertikaalista nousua 2,2km
38. pv: 35km, Kennedy Meadows
39. pv: 0km, Ridgecrest
40. pv: 0km, Ridgecrest

Yht. 263,5km, 33km per vaelluspäivä.




Huomioita:


- Mieluummin vaeltaisimme jyrkkää hyväkuntoista ylämäkeä kuin huonokuntoista alamäkeä. 


- Vaeltajannälkä kasvaa. Vaikka ottaisimme ruokaa kuinka paljon tahansa,  ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen on  valmis tyhjentämään muonasäkkinsä sisällön. Etenkin pikkupurtavaa tuntuu aina haluavan enemmän.


- Vanhoista, jo nyt hylätyistä kengistä oli kadonnut kimmoisuus. Tuomaksen Haglöfs Hybridit olivat jo täynnä reikiä ja nauhalenkit hajoilivat, Annan Asicsit kestivät hyvin. Molempien pohjissa oli vielä kulustuspintaa jäljellä. 


- Kun kroppa kestää tällaisen koettelemuksen, ei enää ole niin merkityksellistä miltä se näyttää. Suhde omaan kroppaan on muuttunut kiitollisemmaksi, kunnioittavammaksi.


- Vaikka polku onkin hyvässä kunnossa, joka päivä saa haastaa itseään - PCT ei missään nimessä ole puistokävely.


Ps. Lunta ei tullutkaan ennusteiden mukaisesti ja olemme lähdössä kohti Sierraa juuri nyt. Lunta kyllä on, mutta uutta ei onneksi satanut kuin nimeksi. Jännittyneenä odotamme virallista vuoristovaellusosuutta. :)
Lue lisää/Read more »

Onko vielä pitkä matka?

0

On.


Kanadaan on vielä reilusti yli 3000 km. Siitä huolimatta sitä aina yllättyy positiivisesti, kun katsoo kuluneen viikon, tai viikkojen kilometrisaldoa.


Alla menneen kahden viikon päivämatkat ja yöpymispaikat:

16. pv: 37km, Splinters Cabin
17. pv: 34,5km, harjanteella puuskaisessa tuulessa
18. pv: 37km, Cajon Junction, McDonalds & Best Western
19. pv: 33,5km, Blue Ridge, ylämäkeen, kova tuuli, myös yöllä
20. pv: 8km, Wrightwood, Pine Motel
21. pv: 21,5km, Wrightwood, päiväretki Vincent Gap - Acorn Trail
22. pv: 35km, Baden-Powell, jyrkkää ja lunta
23. pv: 38km, Mill Creek Fire Station
24. pv: 41,5km, Acton KOA
25. pv: 17,5km, Aqua Dulce, "Hiker Heaven"
26. pv: 0km, Aqua Dulce
27. pv: 40km, Green Valley & Casa de Luna
28. pv: 9,5km, Upper Shake
29. pv: 40km, Hiker Town
30. pv: 38,5km, Tylerhorse Canyon, kovaa tuulta ja hiekkaa

Yht. 431,5km, 31km per vaelluspäivä


Kuluneet kaksi viikkoa ovat tuoneet mukanaan uusia kokemuksia.


Olemme ensimmäistä kertaa edenneet jo useamman päivän muiden vaeltajien kanssa. Kohtaamme muita kulkijoita päivittäin, mutta alaskalaisen "Sunrise Chatterbox", hollantilaisen "Still Smiling", kanadalaisten "Terrence and Phillip" ja sveitsiläisen "Teton" kanssa vauhti ja ajatukset osuvat hyvin yksiin, ainakin lähes. Kanadalaisten vauhti on meille usein liikaa. He yleensä lähtevätkin liikkeelle myöhemmin tai tulevat leiriin muita ennen, monesti sekä että. 


Muiden kanssa vaeltaminen tuo mukavaa vaihtelua ja myös helpottaa vaeltamista, jos haluaa ylläpitää nopeaa vauhtia - kirittäjiä on enemmän.



On ollut mieluisaa tavata ja erityisesti nyt saada tutustua muihin kulkijoihin.


Toinen uusi kokemus on ollut ns. nollapäivä, eli välipäivä. Pidimme ensimmäisen ns. Hiker Heavenissä, tai Vaeltajien Onnelassa. Välipäivien merkitys korostuu, etenkin kun päivittäiset kilometrit lisääntyvät ja vakiintuvat.




Päivän aikana pidettävien taukojen lisäksi välillä on hyvä nostaa jalat ylös pidemmäksi aikaa. Lihasten lisäksi latautuu myös mieli.  Parhaillaan lataillaan Tehachapi -nimisessä kylässä.


Muuta mielenkiintoista:

- Vaellussateenvarjo on osoittautunut erittäin onnistuneeksi hankinnaksi.   Hopeanvärisenä se suojaa auringolta ja mahdollistaa hatuttomana vaeltamisen ja vähentää hikoilua ja siten myös nestetarvetta. Toimii myös sateella, jolloin välttää hikoiluttavan sadetakin käytön.

- Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan tavattujen kalkkarokäärmeiden määrää. Hyvin on selvitty nopeasti ohittamalla tai häätämällä käärme pois polulta.

- Nuudelikeitto on kerran kaatunut telttaan. Tästäkään syystä teltassa ei pitäisi kokata tai syödä.

- PCT vaeltajille annetaan, tai yleensä muodostuu sattumien kautta ns. vaellusnimi, "trail name". Se voi juontaa juurensa esimerkiksi johonkin hokemaasi, kömmähdykseesi tms. Annan vaeltajanimeä työstetään vielä, mutta Tuomakselta sellainen jo löytyy. Sen alkuperä juontaa juurensa strategisesti rikkinäiseen havaijipaitaan.

Iloisin PCT-terveisin,
Anna ja Tuomas "Nipple"
Lue lisää/Read more »

Tervetuloa Pacific Crest Trailille!

2

Maanantaina 28.3.2016 klo 12.30 paikallista aikaa aloitimme vaelluksen Pacific Crest Traililla (PCT).



PCT on 4,265 kilometriä pitkä vaellusreitti, joka kulkee Meksikon rajalta Kanadaan läpi Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden. 57 vuoristosolaa, 19 kanjonia, yli 1000 järveä tai rämettä. Reitti kulkee viiden luonnonpuiston, kuuden kansallispuiston, 25 kansallismetsän ja 48 kansallisen erämaan halki.



Lisätietoa PCT:stä löydät halutessasi täältä: www.pcta.org (englanniksi).



Vaelluksen kesto on noin 5-6 kuukautta, tallustajan vauhdista riippuen.

Ensimmäisten kahden viikon aikana kävelimme 335,5 kilometriä. Alla päivittäiset kilometrit ja sijainnit päivän päätteeksi.

1. pv: 17,5 km
2. pv: 24 km, Boulder Oaks
3. pv: 25,5 km, Mt. Laguna
4. pv: 16 km, Pioneer Mail
5. pv: 25,5 km, Rodriguez Spur
6. pv: 14,5 km, Julian
7. pv: 28 km, San Felipe laakson itäreuna
8. pv: 24 km, Warner Springs Resource Center
9. pv: 27 km, Mike Herrera
10. pv: 27 km, leiri siirtolohkareiden seassa
11. pv: 13 km, Paradise Valley Cafe & Idyllwild
12. pv: 28 km, San Jacinto
13. pv: 24 km, Interstate moottoritie no. 10, liftaten ja busseilla Big Bear Lakeen
14. pv: 22,5 km, Big Bear
15. pv: 19 km, Big Bear

Yhteensä: 335,5km, 22,5km per vaelluspäivä

Osa PCT:stä on suljettu aiempien metsäpalojen takia ja ensimmäisten kahden viikon aikana jouduimme jättämään 110 kilometriä välistä näiden sulkujen takia.

Maisemat vaihtuivat ja polku oli käsittämättömän hyvin ylläpidetty ja merkitty.



Anna selvisi miltei rakoitta, Tuomas sen sijaan on tutustunut neulaan ja urheiluteippiin. Toisella vaellusviikolla molempien jalat olivat miltei rakottomia. 



Olemme nähneet melko vaikuttavia rakkoja kanssavaeltajillamme - ei käy kateeksi. Toivottavasti me pääsisimme mahdollisimman vähällä rakkojen suhteen. Pyrimme jokaisella tauolla ottamaan kengät jalasta ja puhdistamaan ne hiekasta, erityisesti varpaiden välit. Teippiä käytämme heti, kun tuntuu että alkaa hiertämään.



Ensimmäisen viikon aikana luovuimme yhdestä kävelysauvaparista, sillä kävely tuntuu enemmän kävelyltä ilman. Toinen sauvapari säilytettiin, sillä tarvitsemme sitä teltan pystytykseen ja toisaalta niitä voi tarvittaessa käyttää etenemisen keventämiseen. Lisäksi pois lähetettiin parit pohjalliset, pari ylimääräistä vedenpitävää pussia ja toisen ruokailukulhot. Kaksi paria sukkia vaihdettiin Injinji -merkkisiin varvassukkiin, jotka vaikuttaisivat olevan erittäin hyvät rakkojen ennaltaehkäisijät, varsinkin tiiviin varvassarjan omaaville.




Muutoin varustevalinnat tuntuvat olevan kohdallaan ja rinkat tuntuvat kevyiltä. Eniten painoa lisäävät juomiset, joita olemme kantaneet mukanamme litrasta viiteen, saatavuudesta, kelistä ja maastosta riippuen.



Vaellus on alkanut mukavasti, vaikka jalat vielä totuttelevatkin päivittäiseen patikointiin. Kilometrejä lisätään pikkuhiljaa jalkojen ehdoilla. Hyvillä fiiliksillä ja iloisin mielin eteenpäin.



Pysythän mukanamme, sillä tukeasi ja tsemppiäsi tarvitaan!

Päivitämme blogia vähintään parin viikon välein. Facebookia ja Instagramia päivitämme aktiivisemmin ja molemmista löydät meidät nimellä Trailpaint.

Tsempeistä kiitollisina,
Anna ja Tuomas 
Lue lisää/Read more »

Acatenango on your own

1

If you are visiting Guatemala, and Antigua especially, and if outdoor activities are of interest to you, then hiking to the summit of Acatenango volcano (3976m) is probably on your to do -list. It was on ours too!

Unfortunately Anna suffered an overly active parasite in her system as soon as we got to Antigua, and thus we had to postpone our plans. A few days of rest and many pills later she felt better and we decided to head to the mountain.


Most people go with a guide - we had heard stories of easy routes to the top and decided to opt-out. We were warned of robberies, but did not let it deter us - instead, we left all valuables in the hotel safe. Since 2015, officials had been collecting an entrance fee to the Acatenango area, and we thought that this might have made it safer, too. Also, we dared to go out without a guide because we knew we would only be spending one night on the mountain and thus be a short way away from civilisation. All-in-all, the human mind seems to be a master of self-persuasion.

The evening before, we got some gas for our hiking stove, food and a few rain ponchos and packed most of our (summer) clothes and camping gear, including a single sleeping quilt. So far we had managed well with just one, but this time around were a tad nervous. On the mountain, temperatures are known to plummet below zero at night.

At dawn, we took our gear and a couple of chicken busses, and hitchhiked the final stretch to the starting line close to the town of La Soledad north of Acatenango.



The path to bliss was not paved. We spent the first hour in loose sand taking two steps up and coming one down. Eventually the surface hardened and going got easier as we ascended through lush forests and pinetrees.



In total, it took us about six hours to make our way to base camp, where we'd enjoy the gorgeous sunset and leave our gear for the summit push in the early hours of the morning. At about 3700 meters, and with clear skies, the sun felt very intense, almost heatstroke-intense. This was the first time we had/got to make use of our emergency mylar sheet - against the tent wall, it made for a perfect shade to take an afternoon rest.


A couple of hours later, guided groups began pouring in and, before we realised, nearly every camping spot had a tent on it.



Steep slopes all around us, a steaming pot of rise and raisins and the most beautiful sunset we had seen - could not ask for anything else. 



Until a little more drama was added as the adjacent giant performed its own lava show.


The night was fairly decent with no chills. At four o'clock, we began ascending with the aid of our headlamps. At times, we shone some light on our fellow hikers, whom had not been given the important advice to pack a light source, or had ignored it. This part also had some loose sand, making it very strenuous. In a little less than an hour we had reached the summit, just before the sun bared its bald from behind the clouds. Views were staggering!






The winds on top were relentless and made our hands blue even quicker. Half an hour on top sufficed, after which the path down to base camp looked very intriguing. There we quickly took down our tent, packed our gear and headed further down. After about three hours, from leaving the summit, we found ourselves on the side of the road looking for a ride back into Antigua and clean sheets.

Remarks:
- Definitely worth including in your travel itinerary.
- Reaching the summit is relatively easy, and straight-forward, without a guide. All paths lead to the summit, but some might take a detour. We did have to rely on chance, once. No topographic maps seem to be available.
- The lose sand in the beginning is frustrating, but only lasts for about an hour.
- Do the over-nighter, eventhough a day trip is also possible. By camping on the mountain, you get to experience the sunset and -rise. Volcanic eruptions add to the experience and are more visible at night, although advance orders are not possible.
- Take a ground cloth to protect your tent from the abrasive lava rock at base camp.
- Adhere to the 'leave no trace' -principle. Despite the entrance fee, there is no systematic waste management, nor sanitary facilities. If it did not go through your body, bring it back down. Unfortunately, not everybody does so and litter is starting to build up, especially around camps. Feel free to chastise misconduct.
- Also, there is no water supply on the mountain, so be prepared when departing the city. We had 4 liters per person, including water for cooking. You may be able to buy some at the start line, but should not rely on it.

On gear:
- Sneakers will suffice - no need for hiking boots. We even saw Converse All Stars. So, do not skip the trip even if you don't have the latest hiking apparel.
- We survived by layering our non-hiking gear. However, we were spared from rain, which you might get on the mountain. Keep it in mind.
- The wind can get nasty at the top. Tuomas' poncho froze and was torn to pieces - minimal windbreaking capacity. Our mylar blanket came in handy, again.
- Have a pair of gloves, or buy from the locals at starting line. Or, if you have no other use for gloves, woolen socks do the job as well. These will also come in handy for instance on an overnight and (heavily) airconditioned busride.
- If you don't have your own hiking gear, you can rent them in Antigua. At the starting line, you can buy at least hats, gloves and walking canes from the locals.
Lue lisää/Read more »